Ihmiset ja suhteet Lulu päätti painajaismaisten vuosien aikana, ettei kukaan sanelisi, mihin hän pystyy – nyt hän on Berliinin tunnetuin vintage-kauppias

Terveys Hiilihydraattien välttely ei sovi pysyvään painonhallintaan, ravitsemusterapeutti lataa – syitä on kaksi

Terveys Liisi tutki työkseen toisten korvia, mutta kuuli itse todella huonosti – apu löytyi vasta, kun hän vaihtoi työtä ja kotikaupunkia

Ravinto Karppaus oli 2010-luvun hittidieetti, jossa on terveysriskinsä – näin vähennät hiilihydraatteja järkevämmin

Terveys Mitkä rokotteet kannattaa hankkia omalla rahalla? Hanna Nohynek nostaa esiin neljä hyödyllistä ja yhden turhan

Ruoka Mitä eroa on kreikkalaisella ja turkkilaisella jogurtilla? Katso käyttövinkit – yhteen asiaan kumpikaan ei sovi

Ruoka 5 ruokaa, joita ei kannata valmistaa airfryerissa – asiantuntija varoittaa tavasta, jolla laitteen voi rikkoa tajuamatta

Ruoka Kastike kanalle – helpot jogurttikastikkeet ja muut suosikit, kun ruokalistalla on taas broileria

Ruoka Vihdoin kikka, jolla saa kaupan basilikan selviämään kotona! Some paljasti lyömättömän säilytystavan

Ruoka Ricottajuusto on salainen ase, jolla viet pastan kokonaan uudelle tasolle – näin käytät italialaista tuorejuustoa

Kauneus Miten löytää oma luottotuoksu satojen hajuvesipullojen joukosta? Kokeile näitä 5 näppärää kikkaa

havaintoja parisuhteesta "Myöhemmin olen saanut epäillä kahden lapseni isyyttä, toisen kohdalla olen edelleen epävarma"

havaintoja parisuhteesta "Katsokaa välillä sitä, että mitä se toinen on tehnyt eikä sitä, että mitä jättänyt tekemättä"

havaintoja parisuhteesta "Tällaisia ns. raiskauksia tapahtui liittomme aikana kymmeniä ja kymmeniä kertoja"

Seksielämä Erota aseksuaalisuus ja seksuaalinen haluttomuus – nämä 10 merkkiä voivat viitata aseksuaaliseen suuntautumiseen

Työ ja raha Rahan ja statuksen tavoittelu ei tuo onnea – entinen huippumalli ja voimistelija Rosa Nenonen tietää, että avain onnellisuuteen löytyy muualta

Liikunta Hyvä ryhti tekee olosta itsevarmemman sekä ehkäisee tuki- ja liikuntaelinvaivojen syntymistä – 8 vinkkiä parempaan ryhtiin

Anna Karvosenoja oli töissä ensihoidossa koko elämän muuttaneena iltana: ”Tiesin heti intuitiivisesti, että kyse oli omasta isästäni”
Minna Kuukan kolumni: Kesämökilläni eivät liehu tyylikkäät pellavaverhot, mutta sieltä löytyy jotain paljon arvokkaampaa
Terveys Onko uiminen ukkosella vaarallista – ja vaikuttaako vuodenaika asiaan? Asiantuntija kertoo, miten toimia ukonilman iskiessä

Itsetuntemus Himmennätkö huomaamattasi sisäistä kauneuttasi? Nämä 10 tapaa vähentävät ihmisen vetovoimaa
Itsetuntemus Himmennätkö huomaamattasi sisäistä kauneuttasi? Nämä 10 tapaa vähentävät ihmisen vetovoimaa
havaintoja parisuhteesta "Myöhemmin olen saanut epäillä kahden lapseni isyyttä, toisen kohdalla olen edelleen epävarma"
havaintoja parisuhteesta "Myöhemmin olen saanut epäillä kahden lapseni isyyttä, toisen kohdalla olen edelleen epävarma"
havaintoja parisuhteesta "Katsokaa välillä sitä, että mitä se toinen on tehnyt eikä sitä, että mitä jättänyt tekemättä"
havaintoja parisuhteesta "Katsokaa välillä sitä, että mitä se toinen on tehnyt eikä sitä, että mitä jättänyt tekemättä"
Seura Pyöräily Espanjan aurinkorannikolla vaatii valppautta – Matkapäiväkirja paljastaa, mikä vei reissumiehen satulasta sairaalaan