Ihmiset ja suhteet Lulu päätti painajaismaisten vuosien aikana, ettei kukaan sanelisi, mihin hän pystyy – nyt hän on Berliinin tunnetuin vintage-kauppias

Terveys Hiilihydraattien välttely ei sovi pysyvään painonhallintaan, ravitsemusterapeutti lataa – syitä on kaksi

Terveys Liisi tutki työkseen toisten korvia, mutta kuuli itse todella huonosti – apu löytyi vasta, kun hän vaihtoi työtä ja kotikaupunkia

Ravinto Karppaus oli 2010-luvun hittidieetti, jossa on terveysriskinsä – näin vähennät hiilihydraatteja järkevämmin

Terveys Mitkä rokotteet kannattaa hankkia omalla rahalla? Hanna Nohynek nostaa esiin neljä hyödyllistä ja yhden turhan

Ruoka Mitä eroa on kreikkalaisella ja turkkilaisella jogurtilla? Katso käyttövinkit – yhteen asiaan kumpikaan ei sovi

Ruoka 5 ruokaa, joita ei kannata valmistaa airfryerissa – asiantuntija varoittaa tavasta, jolla laitteen voi rikkoa tajuamatta

Ruoka Kastike kanalle – helpot jogurttikastikkeet ja muut suosikit, kun ruokalistalla on taas broileria

Ruoka Vihdoin kikka, jolla saa kaupan basilikan selviämään kotona! Some paljasti lyömättömän säilytystavan

Ruoka Ricottajuusto on salainen ase, jolla viet pastan kokonaan uudelle tasolle – näin käytät italialaista tuorejuustoa

Kauneus Miten löytää oma luottotuoksu satojen hajuvesipullojen joukosta? Kokeile näitä 5 näppärää kikkaa

havaintoja parisuhteesta "Myöhemmin olen saanut epäillä kahden lapseni isyyttä, toisen kohdalla olen edelleen epävarma"

havaintoja parisuhteesta "Katsokaa välillä sitä, että mitä se toinen on tehnyt eikä sitä, että mitä jättänyt tekemättä"

havaintoja parisuhteesta "Tällaisia ns. raiskauksia tapahtui liittomme aikana kymmeniä ja kymmeniä kertoja"

Viihde Behm kommentoi tulevan perheenjäsenen räävittömän sometilin suosiota: ”Kertoo siitä, että some on siloteltua ja laskelmoitua”

Julkkikset Huippukokki Helena Puolakka havahtui äidin sanoihin ravintolan keittiössä: ”Siitä alkoi iso muutokseni”

Julkkikset Johanna Pakonen kaipaa tärkeää asiaa etäsuhteesta, vaikka asuu nyt miesystävänsä lähellä: "Saatan toivoa sitä häneltä"

Anna Karvosenoja oli töissä ensihoidossa koko elämän muuttaneena iltana: ”Tiesin heti intuitiivisesti, että kyse oli omasta isästäni”
Julkkikset Teresa Meriläinen-Aho on kokeillut hiustyylejä punaisesta tukasta mustaan polkkaan: ”Täytyy sopia leijonapersoonaani”

Julkkikset Seksi ei ole ihmisen perustarve, väittää filosofi Timo Airaksinen: ”On lisättävä erotiikkaa, romantiikkaa ja etiikkaa, kunnes seksi alkaa näyttää ihmismäiseltä hommalta”

Julkkikset Vappu Pimiä puhuu rahasta avoimesti juontajakollegoidensa kanssa: ”Susanna Laine tietää, paljonko minun pankkitililläni on, ja minä tiedän, paljonko hänellä on”

Julkkikset Antti Luusuaniemi ja Lili-vaimo saivat pojan – jakoivat someen suloisen kuvan: ”Hän on kuin auringonnousu”

Julkkikset Töiden loppuminen pani Sari Siikanderin talouden uusiksi ja sai pohtimaan omaa arvomaailmaa: ”Eihän työ saisi olla ihmisyyden mitta”

Ihmissuhteet Sini, Anna ja neljä muuta naista löysivät ystävän netistä – asiantuntija kertoo, mitä kannattaa huomioida virtuaalisesti alkaneessa ystävyydessä

Julkkikset "Näytin 24-vuotiaana vanhemmalta kuin nyt 84-vuotiaana", sanoo Seela Sella – katso hurmaavat kuvat rakastetun näyttelijän tyylistä eri elämänvaiheissa

Ihmissuhteet Helena menetti kolarissa sekä puolisonsa että jalkansa: ”Traagiset kokemukset saavat ymmärtämään sisäisen voiman”
Ihmissuhteet Helena menetti kolarissa sekä puolisonsa että jalkansa: ”Traagiset kokemukset saavat ymmärtämään sisäisen voiman”
havaintoja parisuhteesta "Myöhemmin olen saanut epäillä kahden lapseni isyyttä, toisen kohdalla olen edelleen epävarma"
havaintoja parisuhteesta "Myöhemmin olen saanut epäillä kahden lapseni isyyttä, toisen kohdalla olen edelleen epävarma"
havaintoja parisuhteesta "Katsokaa välillä sitä, että mitä se toinen on tehnyt eikä sitä, että mitä jättänyt tekemättä"
havaintoja parisuhteesta "Katsokaa välillä sitä, että mitä se toinen on tehnyt eikä sitä, että mitä jättänyt tekemättä"
Seura Pyöräily Espanjan aurinkorannikolla vaatii valppautta – Matkapäiväkirja paljastaa, mikä vei reissumiehen satulasta sairaalaan

Seura Tuija ja Petri rakensivat itselleen kesämökin vanhasta linja-autosta: ”Minulla on tapana innostua kaikesta vähän hullusta”