Ihmiset ja suhteet Lulu päätti painajaismaisten vuosien aikana, ettei kukaan sanelisi, mihin hän pystyy – nyt hän on Berliinin tunnetuin vintage-kauppias

Terveys Hiilihydraattien välttely ei sovi pysyvään painonhallintaan, ravitsemusterapeutti lataa – syitä on kaksi

Terveys Liisi tutki työkseen toisten korvia, mutta kuuli itse todella huonosti – apu löytyi vasta, kun hän vaihtoi työtä ja kotikaupunkia

Ravinto Karppaus oli 2010-luvun hittidieetti, jossa on terveysriskinsä – näin vähennät hiilihydraatteja järkevämmin

Terveys Mitkä rokotteet kannattaa hankkia omalla rahalla? Hanna Nohynek nostaa esiin neljä hyödyllistä ja yhden turhan

Ruoka Mitä eroa on kreikkalaisella ja turkkilaisella jogurtilla? Katso käyttövinkit – yhteen asiaan kumpikaan ei sovi

Ruoka 5 ruokaa, joita ei kannata valmistaa airfryerissa – asiantuntija varoittaa tavasta, jolla laitteen voi rikkoa tajuamatta

Ruoka Kastike kanalle – helpot jogurttikastikkeet ja muut suosikit, kun ruokalistalla on taas broileria

Ruoka Vihdoin kikka, jolla saa kaupan basilikan selviämään kotona! Some paljasti lyömättömän säilytystavan

Ruoka Ricottajuusto on salainen ase, jolla viet pastan kokonaan uudelle tasolle – näin käytät italialaista tuorejuustoa

Kauneus Miten löytää oma luottotuoksu satojen hajuvesipullojen joukosta? Kokeile näitä 5 näppärää kikkaa

havaintoja parisuhteesta "Myöhemmin olen saanut epäillä kahden lapseni isyyttä, toisen kohdalla olen edelleen epävarma"

havaintoja parisuhteesta "Katsokaa välillä sitä, että mitä se toinen on tehnyt eikä sitä, että mitä jättänyt tekemättä"

havaintoja parisuhteesta "Tällaisia ns. raiskauksia tapahtui liittomme aikana kymmeniä ja kymmeniä kertoja"

Ihmissuhteet Pyöreän talon isännät pukeutuvat aina identtisiin asuihin: "Riittää, kun toinen miettii, mitä tänään laitetaan päälle"

Julkkikset Viroa johtaa kaksi naista – miten se on mahdollista valtiossa, joka on "tasa-arvossa pohjoismaita jäljessä"?

Julkkikset Kiira Korpi eron jälkeen: ”On ollut sellainen elämänvaihe, että olen varannut levolle suosiolla aikaa”

Anna Karvosenoja oli töissä ensihoidossa koko elämän muuttaneena iltana: ”Tiesin heti intuitiivisesti, että kyse oli omasta isästäni”
Minna Kuukan kolumni: Kesämökilläni eivät liehu tyylikkäät pellavaverhot, mutta sieltä löytyy jotain paljon arvokkaampaa
Terveys Kahden kuukauden tuntemisen jälkeen avioliittoon – epävakaa persoonallisuushäiriö näkyy voimakkaasti Anun, 46, ihmissuhteissa

Julkkikset Näin kansanedustaja, liikemies ja tosi-tv-tähti Hjallis Harkimo ohjeistaa kiireen kanssa painivia: ”Älä tee liikaa töitä”

Ihmissuhteet Väkivaltaisesta suhteesta selvinnyt Riina-Maria Metso: ”Mies ohjaili kuin napista painamalla”

Julkkikset Diili-potkuja taas jakelevalla Hjallis Harkimolla on tosielämässä salaiset luottohenkilöt: ”En ole koskaan puhunut, keitä he ovat”

Julkkikset Anne Mattila mietti, onko Vain elämää -ohjelma häntä varten: ”Totta kai kysyin äidiltä, mitä mieltä hän on”

Julkkikset Aira Samulinin ja Pirjo-tyttären viimeiseksi kohtaamiseksi jäi yhteinen tanssi: ”Näin vielä kerran hänen ihanan hymynsä”

Ihmissuhteet Paljastavatko someen postatut yhteiskuvat parisuhteen tilan? Tämän yhteiskuvien määrästä voi päätellä
Ihmissuhteet Paljastavatko someen postatut yhteiskuvat parisuhteen tilan? Tämän yhteiskuvien määrästä voi päätellä
havaintoja parisuhteesta "Myöhemmin olen saanut epäillä kahden lapseni isyyttä, toisen kohdalla olen edelleen epävarma"
havaintoja parisuhteesta "Myöhemmin olen saanut epäillä kahden lapseni isyyttä, toisen kohdalla olen edelleen epävarma"
havaintoja parisuhteesta "Katsokaa välillä sitä, että mitä se toinen on tehnyt eikä sitä, että mitä jättänyt tekemättä"
havaintoja parisuhteesta "Katsokaa välillä sitä, että mitä se toinen on tehnyt eikä sitä, että mitä jättänyt tekemättä"
Kotiliesi Tyylitaituri Sami Sykkö paljastaa lempipaikkansa Italiassa – parhaat ravintolat, nähtävyydet ja shoppailupaikat!

Seura Kirjailija Tommi Kinnunen kuvaa jälleen Koillismaata ja sodan kauhuja naisnäkökulmasta – "Minut on kyllästetty sota-ajan tarinoilla"

Seura Elokuva-arvio: Nuija ja tosinuija -jatko-osassa Farrellyn veljekset palaavat komediantekemisensä alkulähteille