Ihmiset ja suhteet Lulu päätti painajaismaisten vuosien aikana, ettei kukaan sanelisi, mihin hän pystyy – nyt hän on Berliinin tunnetuin vintage-kauppias

Terveys Hiilihydraattien välttely ei sovi pysyvään painonhallintaan, ravitsemusterapeutti lataa – syitä on kaksi

Terveys Liisi tutki työkseen toisten korvia, mutta kuuli itse todella huonosti – apu löytyi vasta, kun hän vaihtoi työtä ja kotikaupunkia

Ravinto Karppaus oli 2010-luvun hittidieetti, jossa on terveysriskinsä – näin vähennät hiilihydraatteja järkevämmin

Terveys Mitkä rokotteet kannattaa hankkia omalla rahalla? Hanna Nohynek nostaa esiin neljä hyödyllistä ja yhden turhan

Ruoka Mitä eroa on kreikkalaisella ja turkkilaisella jogurtilla? Katso käyttövinkit – yhteen asiaan kumpikaan ei sovi

Ruoka 5 ruokaa, joita ei kannata valmistaa airfryerissa – asiantuntija varoittaa tavasta, jolla laitteen voi rikkoa tajuamatta

Ruoka Kastike kanalle – helpot jogurttikastikkeet ja muut suosikit, kun ruokalistalla on taas broileria

Ruoka Vihdoin kikka, jolla saa kaupan basilikan selviämään kotona! Some paljasti lyömättömän säilytystavan

Ruoka Ricottajuusto on salainen ase, jolla viet pastan kokonaan uudelle tasolle – näin käytät italialaista tuorejuustoa

Kauneus Miten löytää oma luottotuoksu satojen hajuvesipullojen joukosta? Kokeile näitä 5 näppärää kikkaa

havaintoja parisuhteesta "Myöhemmin olen saanut epäillä kahden lapseni isyyttä, toisen kohdalla olen edelleen epävarma"

havaintoja parisuhteesta "Katsokaa välillä sitä, että mitä se toinen on tehnyt eikä sitä, että mitä jättänyt tekemättä"

havaintoja parisuhteesta "Tällaisia ns. raiskauksia tapahtui liittomme aikana kymmeniä ja kymmeniä kertoja"

Työ ja raha Annica Bresky johtaa Stora Ensoa ja kokee olevansa liiankin suora: "On helpompi sanoa asiat niin kuin ne ovat, muut eivät joudu arvailemaan"

Työ ja raha Huippusuunnittelija Teemu Muurimäki opetteli elättämään itsensä 16-vuotiaana – "Minusta ei koskaan tullut tuhlaajaa"

Työ ja raha Mäkelän perheen tytär Mary Barra on General Motorsin toimitusjohtaja, joka osaa yhä puhua jossakin määrin suomea

Anna Karvosenoja oli töissä ensihoidossa koko elämän muuttaneena iltana: ”Tiesin heti intuitiivisesti, että kyse oli omasta isästäni”
Minna Kuukan kolumni: Kesämökilläni eivät liehu tyylikkäät pellavaverhot, mutta sieltä löytyy jotain paljon arvokkaampaa
Työ ja raha Kauneusyrittäjä Juri Silvennoinen, 51, tuhlaa ulkonäköönsä – kallein teko maksoi itsensä takaisin

Työ ja raha Viivi Ypyä, 36, sai harvinaisen ja himoitun unelmatyön, itki parrasvalojen katveessa ja vaihtoi alaa terveydenhoitajaksi: ”Rakastan”

Työ ja raha Tätä on olla sairaanhoitaja Ruotsissa tai Kanadassa: ”Koulutan teho-osastolle vastavalmistuneita ilman aiempaa työkokemusta”

Työ ja raha Toimittaja Salla Paajanen kertoo Yle-potkujensa yksityiskohdista Seurassa: lähtö tuli videopalaverissa ja sähköpostilla

Työ ja raha Moni yrittää pitää kahvitauon, mutta jumiutuu kuin vahingossa työpöydän ääreen – miksi? Psykologin ratkaisu vapauttaa haitallisesta tavasta

Työ ja raha Miljoonien eurojen hevoskaupat takaavat Riina Rekilälle leivän pöytään: ”Saan tehdä juuri sitä, mitä rakastan”

Työ ja raha Uusia karkkeja työkseen keksivä Niina Hytti paljastaa alan termin, ”jäystön” – se tietää karkkiammattilaiselle rankkaa työpäivää

Työ ja raha Johannalla, 35, on 250 kiloa karkkia työhuoneessaan ja vastaus kysymykseen, voiko karkilla elää: "Voi"
Työ ja raha Johannalla, 35, on 250 kiloa karkkia työhuoneessaan ja vastaus kysymykseen, voiko karkilla elää: "Voi"
havaintoja parisuhteesta "Myöhemmin olen saanut epäillä kahden lapseni isyyttä, toisen kohdalla olen edelleen epävarma"
havaintoja parisuhteesta "Myöhemmin olen saanut epäillä kahden lapseni isyyttä, toisen kohdalla olen edelleen epävarma"
havaintoja parisuhteesta "Katsokaa välillä sitä, että mitä se toinen on tehnyt eikä sitä, että mitä jättänyt tekemättä"
havaintoja parisuhteesta "Katsokaa välillä sitä, että mitä se toinen on tehnyt eikä sitä, että mitä jättänyt tekemättä"
Seura Pyöräily Espanjan aurinkorannikolla vaatii valppautta – Matkapäiväkirja paljastaa, mikä vei reissumiehen satulasta sairaalaan