Koti ja sisustus

Hienoarominen laventeli on monikäyttöinen yrtti – näin laventelin kasvatus onnistuu kotona

Laventeli kukoistaa kesäisin, mutta syksyllä yrtin talvetus on varovaista puuhaa. Kärsivällisyys kuitenkin kannattaa, sillä kasvista tulee sitä upeampi, mitä pidemmän aikaa laventelin saa säilymään.

Teksti:
Roosa Roivainen
Kuvat:
Istock

Laventelin kasvatukseen on kolme tapaa: taimet, siemenet tai versopistokkaat.

Laventeli kukoistaa kesäisin, mutta syksyllä yrtin talvetus on varovaista puuhaa. Kärsivällisyys kuitenkin kannattaa, sillä kasvista tulee sitä upeampi, mitä pidemmän aikaa laventelin saa säilymään.

Laventeli on kaunis yrtti, joka tunnetaan hajuvesimäisestä tuoksusta. Kasvilla on myös monia käyttötapoja: kylpyveteen asetetut kukinnat antavat ylellistä tuoksua, kun taas ruoanlaitossa laventeli tuo makua niin lammaspataan kuin yrtti- ja öljyseoksiinkin.

Laventelin kasvattaminen on itsessään jo palkitsevaa puuhaa, sillä menestyäkseen vuoden ympäri, kasvi vaatii tarkkaa hoitoa. Kysyimmekin Marttaliiton kotipuutarha-asiantuntijalta Tiina Ikoselta, millä kikoilla laventelin saa parhaiten kukoistamaan kotioloissa.

Laventelin kasvatus onnistuu taimista, siemenistä tai pistokkaista

Istuta laventeli avomaalle tai viljelylaatikkoon

Laventeli kasvaa luonnossa Välimeren alueella, ja siksi yrtti viihtyy parhaiten viileässä ja valoisassa kasvupaikassa, jossa ei ole liikaa kosteutta. Helpoin keino kokeilla laventelin kasvatusta on ostaa valmiita yrtin taimia ja istuttaa ne keväällä esimerkiksi avomaalle tai viljelylaatikkoon.

– Laventelin taimet olisi hyvä istuttaa kohopenkkiin eli penkin tulisi olla koholla maanpinnasta. Monella on esimerkiksi pihallaan viljelylaatikoita – niissä kasvuolosuhteet laventelille ovat hyvät, Ikonen kertoo.

Laventeli tykkää etenkin hiekkaisesta kasvualustasta. Taimia istuttaessa kannattaa muistaa, että kasvit voidaan asetella penkkiin melko tiheästi. Hyvä istutusväli on Ikosen mukaan noin 20 x 20 senttimetriä.

– Laventelit saavat olla tiheässä, sillä kasvi on hidaskasvuinen ja näin taimet ehtivät kasvamaan tiheitä mättäitä. Mätäsmäinen kasvusto on laventelilla tyypillinen ja kaunis.

Laventeli ruukussa

Laventeli on myös loistava ruukkukasvi, joka viihtyy mainiosti parvekkeella ja patiolla. Istutukseen sopivat niin tähkä- kuin tupsulaventelitkin. Taimien määrä kannattaa valita ruukun koon mukaan.

– Laakeaan, 5 litran kokoiseen ruukkuun voi laittaa kolmesta neljään taimea. Pienempään ruukkuun käy hyvin yksikin, koska laventeli kasvaa tuuheaksi.

Laventeli viihtyy hyvin ruukussakin.
Laventeli on kaunis ruukkukasvi, joka voidaan asettaa kesäisin myös parvekkeelle.

Kasvata laventeleita siemenestä tai versopistokkaista

Laventelin siementen itäminen on epävarmaa, mutta yrttiä voi kokeilla kasvattaa myös alusta asti itse. Kylvö tapahtuu aikaisin keväästä heti kun on tarpeeksi valoisaa. Oivallinen ajankohta on Ikosen mukaan helmi-maaliskuu. Taimille kannattaisi antaa mahdollisuuksien mukaan lisävaloa.

– Siementen kylvössä kannattaa ehdottomasti käyttää hiekansekaista, läpäisevää taimenkasvatusmultaa, Ikonen muistuttaa.

Toinen kasvatustapa laventelille on niin sanottu pistokaslisäys eli versopistokkaat. Jos laventeli on säilynyt yli talven, keväällä kasvista voidaan leikata pieniä, noin 10 sentin pituisia pistokkaita. Versopistokkaista poistetaan alimmat lehdet, jonka jälkeen ne tökätään hiekansekaiseen taimenkasvatusmultaan.

Koska pistokkaat juurtuvat hitaasti, ne kannattaa istuttaa mahdollisimman lähekkäin. Juurtumisvaiheessa ilman tulisi olla kosteaa.

– Kosteuden takaamiseksi ruukun päälle voi laittaa muovihuppua ja suihkuttaa pistokkaita vedellä. Lisäksi ruukkuun voi lisätä kevyttä kiviainesta, jota kutsutaan perliitiksi. Perliitti parantaa juurtumista, koska se pysyy ilmavampana ja lämpimämpänä kuin multa.

Kastele laventelia varovasti ja kerää sato ajoissa talteen

Kesällä laventelin hoito on melko yksinkertaista. Tärkeintä on huolehtia siitä, ettei kasville anna liikaa vettä. Yrtille voi antaa mietoa ravinneliuosta, jos taimet eivät ole saaneet keväällä varastolannoitetta istutuksen aikana.

Laventelin sato korjataan, kun kukinnot ovat puoliksi auki. Yrtin verson päitä kannattaa kuitenkin vähitellen napsia pois, kun taimet kasvavat.

– Kasvista tulee tuuhea, kun satoa uskaltaa korjata ajoissa, Ikonen vinkkaa.

Versoja voi hyödyntää esimerkiksi ruuissa tai jalkakylvyissä. Tuoksupusseja varten kukinnot voidaan kerätä, kun kukat ovat täysin auki.

Laventeli kasvaa tuuheaksi, kun sen sato uskalletaan korjata tarpeeksi ajoissa. Kuvassa nainen laventelisadon keskellä.
Laventeli sopii esimerkiksi ruoanlaittoon. Sato kerätään, kun kukinnot ovat puoliksi auki.

Laventelin viljelyssä haastavinta on talvettaminen

Kesän vaihtuessa syksyyn edessä on laventelin kasvatuksen haastavin osuus: yrtin talvettaminen. Talven yli selviäminen riippuu Ikosen mukaan lämpötilasta, kastelun määrästä sekä valon saannista.

Näin talvetat ulkona kasvatetun laventelin:

Avomaalla tai viljelylaatikossa kasvatettuja laventeleita voi suojata kylmältä kasaamalla kuivia puiden lehtiä, pakkasturvetta, havuja tai pakkaspeittoa kasvien päälle.

Toisena vaihtoehtona on, että laventelit ruukutetaan ja viedään sisälle talvehtimaan kuivaan ja valoisaan paikkaan. Lämpötilan tulisi olla 5–8 astetta.

– On melko haastavaa saada laventelit kukoistamaan huoneenlämmössä. Missään tapauksessa kasvia ei kannata laittaa sisällä minkään lämpimän paikan, kuten patterin tai uunin, lähelle. Syksyllä lisävalo voi parantaa laventelin pärjäämistä, Ikonen kertoo.

Näin talvetat parvekkeella kasvatetun laventelin:

Laventelilla on parempi mahdollisuus säilyä talven yli, jos yrttiä on kasvatettu ruukussa lasitetulla parvekkeella. Laventeli viihtyy ulkona ruukussa pitkään, kunhan se on suojassa pakkaselta.

– Ruukku otetaan sisälle heti, kun yöpakkaset nousevat parvekkeelle. Jos sisällä ei ole paikkaa talvettamiselle, kasvin voi istuttaa styroksiruukkuun, joka suojaa arkaa juuristoa kylmältä.  Jotkut myös nostavat kylmälle aremmat kasvit pahvilaatikoihin ja laittavat sinne styroksia tai talvetusturvetta ja antavat kasvien olla parvekkeella talven yli. Ruukkujen ympärille voidaan kääriä myös vilttejä ja täkkejä.

Talvella laventelin kasvatus on tarkkaa puuhaa. Liiallinen kosteus on laventelille nimittäin pahempi kuin pakkanen.

– Jos kastelee laventelin todella märäksi, vesi voi jäätyä ja repiä juuriston kappaleiksi. Silloin laventeli kuolee, Ikonen muistuttaa.

Laventeli ei pidä liiallisesta kastelusta. Kuvassa nainen kastelee ruukkuun istutettua laventelia.
Laventelin kasvatus ruukussa onnistuu usein hyvin, kunhan kasvia ei kastele liikaa. Talvisin jäätynyt vesi voi jopa rikkoa laventelin juuriston.
X