Kesämuoti 2023: Tältä näyttää Mansen katumuoti – 12 tamperelaista kertoo tyylistään
Kävimme Tampereen Hämeenkadulla katsastamassa, millainen on paikallisten kesätyyli.
Kävimme Tampereen Hämeenkadulla katsastamassa, millainen on paikallisten kesätyyli.
Itse tehtyjä korvakoruja, kirppislöytöjä ja hulmuavia helmoja. Kaikkea sitä on kesämuoti 2023 Tampereella.
Korot ne olla pitää
Olen mekkotyyppi, ja vaatekaappini onkin täynnä mekkoja. Parhaillaan etsin mustapohjaista pallomekkoa, sillä näin sellaisen Pinterestissä. Pidän punaisesta ja tummansinisestä. Sen sijaan turkoosi väri ei mielestäni sovi minulle lainkaan.
Käytän lähes aina korkokenkiä, jopa Crocseissani on korot! Tyyli-idolini on näyttelijä Michelle Williams, jonka vaate- ja hiustyyli miellyttävät minua.
Kesämuoti 2023: Hulmuavin helmoin
Vaaleat värit ja liehuvat helmat ovat minun juttuni. Sen sijaan esimerkiksi reisitaskuhousuja en suostuisi käyttämään. Pyrin ostamaan kotimaisia vaatteita esimerkiksi Marimekolta ja Bypiasilta.
En ole päässyt mukaan second hand -huumaan – ainakaan vielä. Tämä mekkoni on Wilhelmiina-liikkeestä Turusta. Ostoslistallani on tällä hetkellä pellavamekko, jossa tulisi luonnollisesti olla hulmuava helma.
Inspiraatiota NBA-pelaajilta
Ylläni on yhden lempisuunnittelijani eli Klaus Haapaniemen tunika. Rolf Ekroth on toinen kotimainen suunnittelijasuosikkini. Heistä kumpikin osaa yhdistää arvostamani laadun ja tuotannon eettisyyden, ja he ammentavat inspiraatiota suomalaisesta kansanperinteestä uudella ja ainutlaatuisella tavalla.
Kaikista merkeistä Gucci on minulle kuitenkin rakkain. Kun olin ensimmäistä kertaa kesätöissä, ostin palkallani Guccin aurinkolasit. Seuraavana vuonna kesätyötienestit menivät saman merkin laukkuun ja kenkiin. Nyt Guccia on vaatekaapissani runsaasti.
Inspiroidun NBA-pelaajien tyyleistä ja suosittelenkin Serge Ibakan, Kyle Kuzman ja Shai Gilgeous-Alexanderin sometilien seuraamista.
Kesämuoti 2023: Kauniin minimalistista
Minimalistisuus ja neutraalit värit, kuten valkoinen, sininen ja ruskea, kuuluvat tyyliini. Vaatekaapissani on edullisia löytöjä ja laatuvaatteita. Tämä mekkoni on Zarasta ja hattu second hand -liikkeestä. Yoox-nettikauppa on yksi suosikeistani. Nyt etsin kepeää korikassia kesälaukuksi.
Enemmän on enemmän
Pukeudun värikkäästi, rohkeasti ja itsevarmasti. Mottoni on, että enemmän on enemmän.
Rakastan Guessin laukkuja ja Vamskon kenkiä, jotka minulla on tänäänkin käytössäni. Paita on Relovesta, josta ostan paljon vaatteita, ja housut ovat Bershka-merkkiset. Korvakorut olen tehnyt itse, ja näitä on tulossa piakkoin myyntiin muutamaan putiikkiin täällä Tampereella.
Etsin tällä hetkellä virkattua asua, jonka alle voisin pukea bikinit.
Lue myös Kotilieden artikkeli: Laventelin sävy ja islantilaiset villapaidat ovat menneen talven lumia, nyt halutaan neonvärejä! Tältä näyttävät neulontatrendit 2023
Laatu kestää aikaa
Janette Kellokoski, palveluneuvoja (vas.)
Keräilen erikoisia vaatekappaleita, joita voin yhdistää klassisiin juttuihin. Pidän väreistä eli yleensä käytän violettia, kirkkaan vihreää ja sinistä. Kuinka sattuikaan, että tänään olen aika väritön kirppikseltä löytämässäni mekossa. Satsaan laukkuihin, kenkiin ja takkeihin, koska ne palvelevat hyvin huollettuina pitkään. Seuraan somessa vaikuttajia ja inspiroidun erityisesti Didem Özgünin tyylistä.
Joanna Tahkola, kotiäiti (oik.)
Klassisuus, ajattomuus ja helppous ovat pukeutumiseni kulmakivet. Suosin mustaa, valkoista ja ruskeaa. Tämä Cosin vaaleansininen mekko onkin oikea väripilkku vaatekaapissani! Cosin lisäksi Massimo Dutti ja Samsøe Samsøe ovat lempimerkkejäni. Somevaikuttajista Metti Forssellin tyyli miellyttää silmääni.
Kesämuoti 2023: Kotimaisuus kunniaan
Löydän vaatteita ikään kuin sattumalta. Esimerkiksi tämä mekko puhutteli minua kirppiksellä. Yleensä teenkin ostoksia juuri second hand -liikkeissä. Jos hankin jotakin uutena, haluan suosia kotimaisia brändejä, kuten R-Collectionia, Marimekkoa ja Ivana Helsinkiä.
Suosikkivaatteeni on kirppikseltä ostettu retrovillapaita, jossa on paljon eri värejä. Se ylläni tunnen oloni erityisen hyväksi.
Uniikkeja asuja
Meher Elmusa, opiskelija
Haluan näyttää hyvältä, kun lähden ovesta ulos. Olen inspiroitunut kuoseista ja väreistä kuten näkyy. Ostan vaatteeni kirpputoreilta tai teen itse. Opin ompelemaan 11-vuotiaana, joten kun löydän sopivan kankaan, saan haluamani vaatekappaleen.
Kesämuoti 2023: Pastellisävyjä ja kirkkaita värejä
En koskaan pukeudu päästä varpaisiin mustaan. Käytän paljon pastellisävyjä ja kirkkaita värejä, joita yhdistän valkoiseen ja farkunsiniseen. Vaatekaappini aarre on äidiltäni peritty, 20 vuotta vanha täyspitkä nahkatakki.
Nyt ylläni oleva toppi on Zarasta, housut Na-kd-merkkiset, korut, laukun ja kengät olen ostanut Relovesta. Tunnen oloni itsevarmaksi, kun minulla on korkeavyötäröiset housut, hoidetut ja lakatut kynnet ja näyttävät korvakorut.
1940-luvun muoti kiehtoo
Silkki ja pellava ovat parhaat kesävaatemateriaalit. Käytän mustaa ja harmaata sekä valkoisia t-paitoja. Harmaa on minun mittapuullani jo kirkas väri!
Käytän vaatteitani niin kauan, kunnes ne kuluvat puhki tai kyllästyn niihin. Kyllästymisen jälkeen vaatteet päätyvät kirppikselle, eli ne saavat vielä uuden elämän.
Ostan noin viisi vaatekappaletta vuodessa. Olen pitkään etsinyt valkoista ribbitoppia, mutta en ole löytänyt sellaista kirpparilta enkä ole raskinut uutenakaan ostaa. 1940-luvun nostalginen muoti on lähellä sydäntäni.
Hauskoja kokeiluja
Tykkään kokeilla erilaisia yhdistelmiä. Aina ne eivät mene putkeen, mutta kokeilut ovat hauskoja. Jokin juju saa mielestäni asussa olla. Tänään se on tämä aito kasarivyö. Monikäyttöinen mekkoni on Vero Modasta.
Kierrän kirppiksiä ja teen hyviä alelöytöjä. Olen tykästynyt murrettuihin sävyihin, joiden uskon sopivan minulle. Toisaalta haluaisin käyttää värejä räväkämmin, mutta olen vähän arka. Korvakorut olen tehnyt itse.
Juttu on julkaistu alun perin Anna-lehdessä 27/23.
Kommentit
Virkistä viikkoasi Annalla!
Katso tarjous