Ihmiset ja suhteet Lulu päätti painajaismaisten vuosien aikana, ettei kukaan sanelisi, mihin hän pystyy – nyt hän on Berliinin tunnetuin vintage-kauppias

Terveys Hiilihydraattien välttely ei sovi pysyvään painonhallintaan, ravitsemusterapeutti lataa – syitä on kaksi

Terveys Liisi tutki työkseen toisten korvia, mutta kuuli itse todella huonosti – apu löytyi vasta, kun hän vaihtoi työtä ja kotikaupunkia

Ravinto Karppaus oli 2010-luvun hittidieetti, jossa on terveysriskinsä – näin vähennät hiilihydraatteja järkevämmin

Terveys Mitkä rokotteet kannattaa hankkia omalla rahalla? Hanna Nohynek nostaa esiin neljä hyödyllistä ja yhden turhan

Ruoka Mitä eroa on kreikkalaisella ja turkkilaisella jogurtilla? Katso käyttövinkit – yhteen asiaan kumpikaan ei sovi

Ruoka 5 ruokaa, joita ei kannata valmistaa airfryerissa – asiantuntija varoittaa tavasta, jolla laitteen voi rikkoa tajuamatta

Ruoka Kastike kanalle – helpot jogurttikastikkeet ja muut suosikit, kun ruokalistalla on taas broileria

Ruoka Vihdoin kikka, jolla saa kaupan basilikan selviämään kotona! Some paljasti lyömättömän säilytystavan

Ruoka Ricottajuusto on salainen ase, jolla viet pastan kokonaan uudelle tasolle – näin käytät italialaista tuorejuustoa

Koti ja sisustus Kirsin unelmakoti Espanjassa tulvii värejä: ”Ystävät kehuvat, kun kaikki ei ole samaa tyyliä”

havaintoja parisuhteesta "Myöhemmin olen saanut epäillä kahden lapseni isyyttä, toisen kohdalla olen edelleen epävarma"

havaintoja parisuhteesta "Katsokaa välillä sitä, että mitä se toinen on tehnyt eikä sitä, että mitä jättänyt tekemättä"

havaintoja parisuhteesta "Tällaisia ns. raiskauksia tapahtui liittomme aikana kymmeniä ja kymmeniä kertoja"

Julkkikset Krista Kososelle selvisi Sukuni salat -ohjelmassa suuri tragedia: ”Lapsena ihmettelin, miksi mummoni ei puhu”

Viihde TE-toimistosta kertovasta Sisäilmaa-draamasarjasta kohistaan netissä – testaa, kuinka hyvin tunnistat työkkärislangin!

Julkkikset Arvaatko millä hellittelynimellä hovimuusikko Ilkka kutsuu hänen ja Anni Hautalan poikaa? "Tämä on ehkä vähän suurisuuntaista”

Ihmissuhteet Erovalmentaja Niina Kurkinen tietää, että ystävyyden loppuminen sattuu kuin ero puolisosta: ”Se nostaa pintaan pettymyksen ja surun, jopa vihaa”

Ihmissuhteet Auttaminen on tärkeää, mutta hyväntekeväisyys voi saada aikaan myös pahaa – oletko miettinyt näitä auttamisen puolia?

Koti ja sisustus Näin syntyy upeita kukkakimppuja kotiin – kukkia rakastavat naiset näyttävät, miten materiaalia löytyy luonnosta myöhään syksylläkin

Julkkikset Michelle kokoaa palapelejä ja neljä muuta hauskaa asiaa, joita et ehkä tiennyt ihaillusta Michelle Obamasta

Julkkikset Näin Michelle Obama haluaa muuttaa maailmaa: maailman ihailluin nainen ei kaihda puhetta vaihdevuosista eikä masennuksesta
Julkkikset Näin Michelle Obama haluaa muuttaa maailmaa: maailman ihailluin nainen ei kaihda puhetta vaihdevuosista eikä masennuksesta
havaintoja parisuhteesta "Myöhemmin olen saanut epäillä kahden lapseni isyyttä, toisen kohdalla olen edelleen epävarma"
havaintoja parisuhteesta "Myöhemmin olen saanut epäillä kahden lapseni isyyttä, toisen kohdalla olen edelleen epävarma"
havaintoja parisuhteesta "Katsokaa välillä sitä, että mitä se toinen on tehnyt eikä sitä, että mitä jättänyt tekemättä"
havaintoja parisuhteesta "Katsokaa välillä sitä, että mitä se toinen on tehnyt eikä sitä, että mitä jättänyt tekemättä"
Seura Elokuva-arvio: Naisentappajat on säilyttänyt asemansa yhtenä mustan komedian onnistuneimmista täysosumista

Seura Elokuva-arvio: Godzilla II: King of the Monsters on tyypillinen sarjan tuote – näyttävät hirviöt sekä hyviä ja pahoja ihmisiä