Pippa Laukka.
– Äidin menehtyminen auttoi minua ymmärtämään elämän rajallisuuden, sanoo Pippa Laukka.
Julkkikset

Lääkäri Pippa Laukka avoimena: ”Syytin itseäni äidin kuolemasta”

Lääkäri Pippa Laukka yllätti itsensäkin vaihtaessaan työpaikkaa julkiseen sairaalaan ja koronataistelun eturintamaan. Kuolema tai sairastumisen mahdollisuus eivät pelota Pippaa, joka on jo aikaisemmin kohdannut nämä asiat äitinsä rinnalla.
Teksti: Anneli Juutilainen Kuvat: Kristiina Kurronen

Kun lääkäri Pippa Laukka, 50, lähti Suomen naisten jalkapallomaajoukkueen mukana pelireissulle Kyprokselle maaliskuun alussa, koronavirus levisi Suomessa vielä hyvin maltillisella tahdilla.

Matkan aikana hän seurasi uutisointia tiiviisti, sillä osa joukkueen jäsenistä pelaa ammattilaisina Italiassa, jonne koronavirus iski rajusti.

– Ajattelin jo silloin, että jos Suomessa tulee joskus myöhemmin vähääkään vastaava tilanne, niin olisi hyvä, jos sairaaloissa olisi mahdollisimman paljon auttavia käsiä. Tiedostin, että voisin olla hyödyksi, koska olen pitkän urani aikana nähnyt kaikenlaista eikä minulla kasva peukalo keskellä kämmentä, sanoo Pippa, joka on työskennellyt lääkärinä yli 20 vuoden ajan ja liikuntalääketieteen erikoislääkärinä vuodesta 2005 lähtien.

Lääkäri Pippa Laukka on ennemmin intuitiivinen kuin rationaalinen

Ollessaan matkan jälkeen vapaaehtoisessa karanteenissa kotona Pippa luki juttuja siitä, miten hoitohenkilökunta uupui ja sairastui Italiassa. Samalla heräsi ajatus: voisiko hän tehdä jotain?

– Olen ennemmin intuitiivinen kuin rationaalinen ihminen ja nopea liikkeissäni. Kun saan vahvan ajatuksen, ryhdyn toimimaan sen mukaan. Vatsanpohjatuntemuksella valitsen kaiken, mihin ryhdyn – oli kyse töistä tai ihmissuhteista.

Ja nyt vatsanpohjassa lepatti. Lyhyen harkinnan jälkeen Pippa julkaisi Twitterissä 19.3. päivityksen:

”Tarvitaanko etulinjaan kokenutta lääkäripäivystäjää? Yhdellä ihmisellä terveydenhuollon tekijäpulaa tuskin paikataan, mutta olen käytettävissä.”

Ja kyllähän Pippaa tarvittiin.

Ei kulunut kuin pari päivää, niin Pipalla oli käsissään kymmenen työtarjousta. Se tuntui hänestä hämmentävältä. Päivityksen tarkoitus ei ollut toimia työnhakuilmoituksena vaan kertoa omista tuntemuksista ja samalla herätellä ihmisiä osallistumaan omalla panoksellaan.

Pippa Laukka sairaalavaatteissa.

Lääkäri Pippa Laukka aloitti maaliskuussa työt sairaalan päivystävänä lääkärinä. Oma yksityisvastaanotto liikuntalääkärinä saa odottaa ainakin kesän loppuun asti.

Pippaa pyydettiin hommiin niin yksityisten lääkäriasemien poliklinikoille kuin julkiseen terveydenhuoltoon. Yksityisellä lääkäriasemalla liikuntalääketieteen erikoislääkärinä vastaanottoa pitänyt Pippa rajasi kuitenkin heti privaattipuolen asemat pois. Hän valitsi Uudenmaan alueella sijaitsevan päivystyspoliklinikan ja ilmoittautui sinne päivystäväksi lääkäriksi.

– Halusin nimenomaan töihin julkiselle puolelle ja sairaalaan. Minulle oli tärkeää päästä hoitamaan kaikenlaisia ihmisiä – ei vain niitä, joilla on työterveyshuolto, vakuutus tai rahaa.

Vaikka Pipan tämänhetkinen työ päivystävänä sairaalalääkärinä on ajoittain raskasta vuorotyötä ja päivät ovat pitkiä, hän on yhä tyytyväinen ratkaisuunsa luopua vähäksi aikaa yksityisvastaanottojen pitämisestä.

– Tuntui elitistiseltä hoitaa urheiluvammoja aikana, kun ihmisiä kuolee koronan vuoksi. Tilanne on eri silloin kun yhteiskunta pyörii normaalisti, mutta nyt minulle heräsi voimakas tarve työntää omat käteni saveen.

Nyt on hänen mielestään tietyllä tavalla myös takaisinmaksun aika.

– Tunnen velvollisuutta ja kiitollisuutta siitä, että olen saanut opiskella lääkäriksi Suomessa. Se on vastavuoroista: haluan tarjota takaisin yhteiskunnalle omaa panostani kiitokseksi siitä, mitä olen saanut.

Asumisjärjestelyt mietinnässä

Pipan perhe eli IT-alalla työskentelevä puoliso Markku sekä tyttäret Aava, 13, Tuuli, 16, ja Iina, 21, suhtautuivat hänen ratkaisuunsa ymmärtäväisesti. Jos totta puhutaan, ei heillä tainnut juuri olla vaihtoehtoja.

– Läheiseni ovat tottuneet siihen, että kun minulla on tietty asenne ja äänenpaino, niin sitten mennään. Päätäni ei enää silloin käännetä. He tietävät, että ei kannata edes yrittää.

Alkuun perhe tosin pohti yhdessä, olisiko Pipan hyvä muuttaa väliaikaisesti muualle asumaan, jotta hän ei kantaisi sairaalasta tautia mukanaan kotiin. Australiassa asunut Iina palasi kevääksi kotiin pänttäämään Kauppakorkeakoulun pääsykokeisiin, ja Tuuli puolestaan treenasi cheerleadingin MM-kilpailuihin Floridaan. Kisat kuitenkin peruttiin koronan vuoksi.

Pian ajatuksesta luovuttiin, ja Pippa jäi kotiin. Jo toista kuukautta kestäneen sairaalatyöskentelyn jälkeen hän on oppinut luottamaan siihen, että hyvällä käsihygienialla ja tehokkaalla siivoamisella voi suojata läheisiään ja itseään. Siinä auttaa myös hänen salainen intohimonsa.

– Rakastan erilaisia siivoussuihkeita ja pintojen jynssäämistä. Käyn kotona toistuvasti läpi kaiteita ja ovenkahvoja, ja se rentouttaa. Pesen käsiänikin niin usein, että ne kuivuvat.

Vaikka Suomessa on puhuttu paljon suojavarusteiden riittämättömyydestä, Pippa ei ole potenut niistä pulaa.

– En ole missään vaiheessa kokenut, että suojavarusteista olisi vajetta tai niitä olisi pihdattu. Kevään aikana käytänteetkin ovat kehittyneet niin, että osamme käyttää varusteita säästeliäämmin kuin epidemian alussa.

Lääkäri Pippa Laukka ei pelkää koronaa

Kuolema on ollut kevään aikana vahvemmin läsnä Pipan työssä kuin koskaan aiemmin. Kun hän yhtenä maaliskuisena aamuna aloitti työvuoronsa, hän sai vastaansa tiedon neljästä yön aikana menehtyneestä koronapotilaasta.

– Se pysäyttää joka kerta, kun potilas menehtyy koronavirukseen. Väistämättä sitä ajattelee ihmistä, joka on elänyt elämäänsä tähän pisteeseen ja se päättyykin yhtäkkiä maailmanlaajuisen viruksen vuoksi.

Pipalle koronaviruksen aiheuttama covid-19-sairaus on kaikesta huolimatta yksi tauti muiden joukossa. Pelolle ei voi antaa valtaa. Ei, vaikka maailmalta on raportoitu tapauksia, joissa etulinjassa työskennelleitä sairaanhoitajia ja lääkäreitä on menehtynyt epidemian seurauksena.

– En pelkää koronaa, siihen sairastumista tai sitä, että menehtyisin siihen. En panikoi tai murehdi asioita muutenkaan elämässä, joten sen aika ei ole nytkään.

50-vuotias Pippa arvelee, että myös ikä vaikuttaa hänen ajattelutapaansa.

– Jos koronavirus sattuu omalle kohdalleni, niin sitten sattuu. Se kuuluu elämään, ettei koskaan tiedä huomisesta. Teen sen minkä voin ja noudatan suosituksia, mutta koronavirus ei vie minun yöuniani.

Lääkäri Pippa Laukka istuu puussa.

– Tiedän, että äiti olisi ylpeä siitä, mitä teen nyt, lääkäri Pippa Laukka sanoo.

Rajallinen elämä

Pipan suhtautuminen kuolemaan pohjautuu myös omaan henkilökohtaiseen menetykseen. Hänen äitinsä kuoli rintasyöpään 13 vuotta sitten 62-vuotiaana.

– Äidin menehtyminen auttoi minua ymmärtämään elämän rajallisuuden. En ollut koskaan ajatellut, että minulta voisi kuolla äiti. Sen jälkeen kuoleman lopullisuus konkretisoitui.

Pipan äiti sai kuulla sairastavansa pitkälle levinnyttä ja parantumatonta rintasyöpää toukokuussa 2007. Äidin toinen rinta oli poistettu puolitoista vuotta aikaisemmin, kun rutiinikontrollissa häneltä löydettiin kasvain, joka silloin määriteltiin rintasyövän esiasteeksi.

Rinnanpoiston jälkeen hän ei saanut muita hoitoja eikä hänelle määrätty seurantaa. Kovat vatsakivut paljastivat syövän levinneen kaikkialle hänen kehoonsa puolitoista vuotta rinnan poistamisen jälkeen.

– Äidin sairautta pidettiin aluksi liian kesynä tautina. Järkytys oli meille kaikille valtava. Sairauden piti olla jo selätetty, mutta yhtäkkiä oli aika suunnitella hautajaisia.

Pipan äiti menehtyi marraskuussa 2007.

– Syytin itseäni äidin kuolemasta. Lääkärinä koin, että minun olisi pitänyt osata kyseenalaistaa äidin saama hoito. Tuntui hyvin loukkaavalta, että aggressiivinen rintasyöpä luokiteltiin syövän esiasteeksi. Minun oli vaikea hyväksyä sitä.

Tapausta tutkittiin hoitovirheenä, mutta sitä ei todettu. Jälkeenpäin kävi ilmi, että sairaus oli niin aggressiivinen, että sen leviämistä ei todennäköisesti olisi voitu estää. Vaikka äiti olisi saanut kaikkia mahdollisia hoitoja alusta asti, se ei olisi muuttanut lopputulosta.

– Nyt äiti sai elää pitkän pätkän siinä uskossa, että hän on parantunut. Ehkä hänen elämänlaatunsa oli nyt pidempään parempi kuin silloin, jos hän olisi saanut hoitoja, jotka eivät olisi auttaneet.

”Äidin kuoleman jälkeen romahdin”

Äidin hiipumisen seuraaminen oli vaikeaa. Pipan kuopus oli syntynyt samassa kuussa, jolloin äiti sai diagnoosinsa. Kolmen pienen tytön äiti palasi lyhyen äitiysloman jälkeen töihin, koska yrittäjänä hänellä ei ollut taloudellisesti muita vaihtoehtoja.

– Tein paljon töitä ja muun ajan hoidin perhettä ja äitiä. Podin jatkuvaa syyllisyyttä siitä, että en ollut koko ajan paikalla, vaikka äidin aika oli kortilla. Etenkin jälkikäteen sen ajatteleminen tuntui raastavalta.

Myöhemmin Pippa on harmitellut, ettei silloin osannut pyytää tarpeeksi ulkopuolista apua arjen pyörittämiseen.

– Kaikki oli aikataulutettua, jotta selvisin. Itkutkin. Kun menin töihin, tiesin aina, että nyt minulla on vartti aikaa itkeä ja sitten täytyy ruveta hommiin.

Vaikka Pipalla oli aikaa valmistautua äidin lähtöön, se oli sokki.

– Äidin kuoleman jälkeen romahdin. Sen jälkeen en voinut enää säännellä itkuani.

Surussa Pippaa auttoi eteenpäin oman perheen läheisyys, erityisesti syliin kapuavat pienet tytöt.

– Ajan kuluessa opin elämään sen ajatuksen kanssa, että minulla ei ole enää äitiä.

”Syytin itseäni äidin kuolemasta. Lääkärinä koin, että minun olisi pitänyt osata kyseenalaistaa äidin saama hoito.”

Tulevaisuuttaan ei voi ennustaa

Lääkäri Pippa Laukka

Lääkäri Pippa Laukka keroto, että hänen omat vanhempansa ovat aina kannustaneet häntä puskemaan elämässä eteenpäin kohti intohimojaan. Sitä neuvoa Pippa noudattaa yhä.

Menetyksen jälkeen Pippa Laukka oivalsi entistä vahvemmin, että kuolema on luontainen osa elämää.

– Äidin sairastumisen jälkeen kysyin, pelkääkö hän kuolemaa. Äiti sanoi, että ei pelkää, mutta ei haluaisi jättää meitä.

Toukokuussa 50 vuotta täyttänyt Pippa ymmärtää nyt ajatuksen.

– Haluaisin kovasti vielä elää, sillä oma taipaleeni on ihan kesken. Kaikkein kipeimmältä tuntuisi jättää tänne keskenkasvuiset tyttäreni, mutta tulevaisuuttaan ei voi kukaan ennustaa.

Pipan suvussa ei ole havaittu muita rintasyöpätapauksia. Silti hän tutkituttaa rintansa parin vuoden välein röntgenlääkäri-ystävänsä vastaanotolla.

Tätäkään sairautta Pippa ei pelkää. Sen sijaan voimakas elämänjano kantaa häntä eteenpäin.

– Äidin kuoleman jälkeen olen vielä entistä enemmän yrittänyt elää hetkessä ja tätä päivää. Elämä on niin siistiä, että en halua kuluttaa sitä valittamiseen, voivotteluun ja pelkäämiseen.

”Julkinen roolini ei kuulu sairaalaan”

Pippa Laukka työskenteli sairaalassa viimeksi 15 vuotta sitten. Vuo­sien aikana muutoksia on tapahtunut järjestelmissä ja teknologiassa. Nuoret lääketieteen kandit ovat ohjeistanet Pippaa muun muassa uuden ja laajaakin kritiikkiä saaneen Apotti-potilastietojärjestelmän käytössä.

– Olen joutunut välillä kysymään neuvoa minua puolta nuoremmilta, ja on todella hienoa saada oppia asioita heiltä. En tunne lainkaan oloani sammaloituneeksi, vaan ennemminkin tulee fiilis, että jes – nuoret rulaa.

Suurin ero aiempaan sairaalassa työskentelyyn lienee siinä, että vielä 15 vuotta sitten kukaan ei tunnistanut Pippaa. Hän oli tavallinen lääkäri muiden joukossa. Nyt hänen kasvonsa ovat lähes kaikille tutut televi­sion Olet mitä syöt -ohjelmasta, kolumneista, lehtijutuista.

– Haastavinta sairaalatyössä on ollut se, kun mietin liikaa sitä, tunnistavatko ihmiset minut tai mitä he minusta ajattelevat. Se on välillä raskasta. Sairaalamaailmassa haluaisin olla yksi muista, ja olisi hienoa voida jättää ensivaikutelmia.

Juuri hiljattain yksi työkaveri ihmetteli ääneen, miten erikoiselta tuntui työskennellä Pipan kanssa, vaikka yleensä hän oli tottunut katsomaan julkkislääkäriä telkkarista.

– Tuntuu ehkä vähän hassulta valittaa asiasta, mutta en mahda sille mitään, että päivystyspolilla en jaksaisi jutella siitä, miten hyvä jokin televisio-ohjelman jakso oli. Julkinen roolini ei kuulu sairaalaan.

– Ehkä pelkään myös sitä, että ihmiset mieltävät minut tv-juontajaksi ja julkkikseksi eikä oi­keaksi lääkäriksi.

Lue myös: Pippa Laukka lähti mukaan Olet mitä syöt -ohjelman uudelle kaudelle vihapuheesta huolimatta: ”Toivon, että vihan ja vastakkainasettelun aika on ohi”

Työ julkisessa sairaalassa motivoi

Monet tutkijat ennustavat koronaepidemialle toista aaltoa syksylle tai ensi talvelle. Lääkäri Pippa Laukka itse ajattelee ennemmin, että koronavirus pysyy ihmiskunnan vitsauksena aaltoilevana.

– Olen varautunut henkisesti siihen, että tämä ei ole häviämässä muutamaan vuoteen.

Toistaiseksi Pippa on sopinut jatkavansa sairaalatyötä elokuun loppuun asti. Se tarkoittaa sitä, että kesälomat jäävät tänä vuonna viettämättä. Se ei kismitä, sillä Pipan ja hänen miehensä yhdessä harrastamat triathlonkisatkin on koko kaudelta peruttu.

Ja on Pippa suunnitellut jatkavansa liikuntalääkärin vastaanottonsa ohella sairaalapäivystyksessä työskentelyä senkin jälkeen, kun korona on selätetty.

– Työskentely julkisessa sairaalassa on valtavan monipuolista ja motivoivaa. Sairaalatyössä pysyy laaja-alaisemmin ajan hermolla kuin vain yksityisenä urheilulääkärinä.

”Olen joutunut välillä kysymään neuvoa minua puolet nuorem­milta. En tunne oloani samma­loituneeksi, vaan tulee fiilis, että jes – nuoret rulaa.”

Lääkäri Pippa Laukka luottaa kohtaloon – ja suomalaiseen terveydenhoitoon

Auttaminen palkitsee. Sen Pippa tiesi jo kuusivuotiaana, kun hän kirjoitti harakanvarpailla lapsuudenmuistokirjaansa unelma-ammatikseen ”lääkäri”. Lukion jälkeen hän hakeutui opiskelemaan sairaanhoitajaksi, mutta parin vuoden jälkeen huomasi kaipaavansa enemmän haastetta. Pippa pääsi lukemaan lääketiedettä toisella yrittämällä. Samalla hänestä tuli sukunsa ensimmäinen lääkäri. Isä teki uransa insinöörinä paperialalla, äiti myyjänä. Pipan veli puolestaan on juristi.

Intohimo ammattia kohtaan on pysynyt matkassa koko Pipan pitkän uran ajan.

– Parasta tässä hommassa on se, kun näkee työnsä jäljen: sen, kun ihminen paranee.

Koronakevään aikana Pippa on oppinut sen, että hän osaa myös hämmästyttää itsensä.

– Sairaalatyöhön heittäytyminen tässä vaiheessa tuli ihan puskista ja yllätin sillä itsenikin.

Samalla hän on huomannut suhtautuvansa elämään fatalistisesti, luottaen kohtaloon – ja suomalaiseen terveydenhuoltoon. Vaikka sairaalatyössä koronatartunnan riski on kohonnut, työssä Pippa tuntee olonsa tyyneksi.

– Niin nurinkuriselta kuin se kuulostaakin, sairaalassa kaikkien koronatartuntojen keskellä minulla on turvallinen olo. Siellä kaikki on järjestyksessä ja asiat hoituvat. Jos joutuisin sairaalaan potilaaksi, tietäisin, että nämä tyypit pitäisivät minusta varmasti huolen.

Pippa Laukka, 50

Työ: Liikuntalääketieteen erikoislääkäri, kolumnisti, tietokirjailija.

Koti: Helsingissä.

Perhe: Aviopuoliso Markku ja tyttäret, Iina, 21, Tuuli, 16, ja Aava, 13.

Harrastukset: Triathlon, ulkoilu.

Juttu on julkaistu Annassa 22/2020.

X