Ihmiset ja suhteet Lulu päätti painajaismaisten vuosien aikana, ettei kukaan sanelisi, mihin hän pystyy – nyt hän on Berliinin tunnetuin vintage-kauppias

Terveys Liisi tutki työkseen toisten korvia, mutta kuuli itse todella huonosti – apu löytyi vasta, kun hän vaihtoi työtä ja kotikaupunkia

Ravinto Karppaus oli 2010-luvun hittidieetti, jossa on terveysriskinsä – näin vähennät hiilihydraatteja järkevämmin

Terveys Mitkä rokotteet kannattaa hankkia omalla rahalla? Hanna Nohynek nostaa esiin neljä hyödyllistä ja yhden turhan

Terveys Kolesterolilääkkeiden lihashaitat ovat pelättyä harvinaisempia – jos statiini ei sovi, vaihtoehdot ovat nämä

Ruoka 5 ruokaa, joita ei kannata valmistaa airfryerissa – asiantuntija varoittaa tavasta, jolla laitteen voi rikkoa tajuamatta

Ruoka Kastike kanalle – helpot jogurttikastikkeet ja muut suosikit, kun ruokalistalla on taas broileria

Ruoka Vihdoin kikka, jolla saa kaupan basilikan selviämään kotona! Some paljasti lyömättömän säilytystavan

Ruoka Ricottajuusto on salainen ase, jolla viet pastan kokonaan uudelle tasolle – näin käytät italialaista tuorejuustoa

Ruoka Uunihauki oli teatteridiiva Sylvi Salosen bravuuri – tässä annoksessa hehkuvat suomalaisen kesän parhaat maut

Kauneus Miten löytää oma luottotuoksu satojen hajuvesipullojen joukosta? Kokeile näitä 5 näppärää kikkaa

havaintoja parisuhteesta "Katsokaa välillä sitä, että mitä se toinen on tehnyt eikä sitä, että mitä jättänyt tekemättä"

havaintoja parisuhteesta "Tällaisia ns. raiskauksia tapahtui liittomme aikana kymmeniä ja kymmeniä kertoja"

havaintoja parisuhteesta "Mun rankin asia mitä tässä avioliitossa on tapahtunut, on kahden tyttäreni kuolema auto-onnettomuudessa"

Julkkikset Uutisankkuri Matti Rönkä selostaa sodan käänteitä ja miettii, mitä Viktor Kärppä nyt tekisi

Ihmissuhteet Asiakas tuli psykoterapeutti Sarianna Virpikarin luo tekemään kuolinsiivousta ja opetti katseellaan kokeneelle terapeutille paljon: ”Samalla tavalla yritän katsoa asiakkaitani”

Julkkikset Esikoisen saanut Mariko Pajalahti halusi lapsia, mutta sen oikean kanssa: "Meni vaan Jykän kanssa aika kauan että tavattiin"

Ihotautilääkärille tuttu näky ovat keski-ikäiset, joilla on tyvisolusyöpä kasvoissa – salakavalin on tietty ihotyyppi
Julkkikset Laulaja Antti Railio esiintyi häissä aavistamatta, että kirkonpenkissä istui hänen tuleva vaimonsa: "Elämäni on muuttunut kokonaisvaltaisesti"

Julkkikset Apulanta-yhtyeestä tuttu Sipe Santapukki: ”Tiesin heti Minnan kohdatessani, että tästä voisi tulla jotain suurta ja kaunista”

Julkkikset Vanhempien varhainen kuolema ja oma syöpädiagnoosi horjuttivat Janina Fryn, 46, perusturvallisuutta: ”En enää turruta pelkojani”

Julkkikset Äidin alkoholismi ja varhainen kuolema jättivät jälkensä muusikko Samuli Laihoon: ”Jotkut käyvät terapiassa, minä kirjoitin kirjan”

Kolumnit Laura Honkasalon kolumni: Naisen kynnys pitää itseään älykkäänä on korkea, koska naisen äly on aina nähty ongelmana

Julkkikset Helena Lindgren, 63, on feministi: ”En voi ymmärtää sitä, miten vanhemmat naiset vähättelevät nuoria naisministereitämme”

Julkkikset Koronakevät oli Singaporessa asuvalle Viivi Avellánille raskas äidin kuoleman vuoksi: ”Hyvästelin hänet videon välityksellä”

Julkkikset Johanna Oras jätti roskaruoan ja alkoholin 50-vuotispäivän lähestyessä: ”Ruokavalion noudattaminen on ollut yllättävän helppoa sen jälkeen, kun huomasin sen vaikutukset”
Julkkikset Johanna Oras jätti roskaruoan ja alkoholin 50-vuotispäivän lähestyessä: ”Ruokavalion noudattaminen on ollut yllättävän helppoa sen jälkeen, kun huomasin sen vaikutukset”
havaintoja parisuhteesta "Katsokaa välillä sitä, että mitä se toinen on tehnyt eikä sitä, että mitä jättänyt tekemättä"
havaintoja parisuhteesta "Katsokaa välillä sitä, että mitä se toinen on tehnyt eikä sitä, että mitä jättänyt tekemättä"
havaintoja parisuhteesta "Tällaisia ns. raiskauksia tapahtui liittomme aikana kymmeniä ja kymmeniä kertoja"
havaintoja parisuhteesta "Tällaisia ns. raiskauksia tapahtui liittomme aikana kymmeniä ja kymmeniä kertoja"
Seura Jarno ja minä -sarjan teossa auttoi moottoripyörälegenda Jarno Saarisen vaimo Soili Karme: "Hänellä oli valtava voitontahto"

Seura Tieteelle uusi muurahainen sai nimen Voldemortilta: "Se on hoikka, pitkä ja kalpea kuten Harry Potterin verivihollinen"