Ihmiset ja suhteet Lulu päätti painajaismaisten vuosien aikana, ettei kukaan sanelisi, mihin hän pystyy – nyt hän on Berliinin tunnetuin vintage-kauppias

Terveys Hiilihydraattien välttely ei sovi pysyvään painonhallintaan, ravitsemusterapeutti lataa – syitä on kaksi

Terveys Liisi tutki työkseen toisten korvia, mutta kuuli itse todella huonosti – apu löytyi vasta, kun hän vaihtoi työtä ja kotikaupunkia

Ravinto Karppaus oli 2010-luvun hittidieetti, jossa on terveysriskinsä – näin vähennät hiilihydraatteja järkevämmin

Terveys Mitkä rokotteet kannattaa hankkia omalla rahalla? Hanna Nohynek nostaa esiin neljä hyödyllistä ja yhden turhan

Ruoka Mitä eroa on kreikkalaisella ja turkkilaisella jogurtilla? Katso käyttövinkit – yhteen asiaan kumpikaan ei sovi

Ruoka 5 ruokaa, joita ei kannata valmistaa airfryerissa – asiantuntija varoittaa tavasta, jolla laitteen voi rikkoa tajuamatta

Ruoka Kastike kanalle – helpot jogurttikastikkeet ja muut suosikit, kun ruokalistalla on taas broileria

Ruoka Vihdoin kikka, jolla saa kaupan basilikan selviämään kotona! Some paljasti lyömättömän säilytystavan

Ruoka Ricottajuusto on salainen ase, jolla viet pastan kokonaan uudelle tasolle – näin käytät italialaista tuorejuustoa

Kauneus Miten löytää oma luottotuoksu satojen hajuvesipullojen joukosta? Kokeile näitä 5 näppärää kikkaa

havaintoja parisuhteesta "Myöhemmin olen saanut epäillä kahden lapseni isyyttä, toisen kohdalla olen edelleen epävarma"

havaintoja parisuhteesta "Katsokaa välillä sitä, että mitä se toinen on tehnyt eikä sitä, että mitä jättänyt tekemättä"

havaintoja parisuhteesta "Tällaisia ns. raiskauksia tapahtui liittomme aikana kymmeniä ja kymmeniä kertoja"

Julkkikset Sanna Marinin Emmasta piti alun perin tulla ihan toisen niminen – elämä kuitenkin yllätti, kuten Sanna on myös pääministerinä saanut monesti huomata: ”Kukaan ei ole yksin oikeassa”

Julkkikset Terveyshuolet ja rahaongelmat veivät Sari Tammisen, 55, montun pohjalle – nyt itkut on itketty: ”Naisena elän nyt elämäni parasta aikaa”

Ihmiset Marja Laari, 47, teki vahingossa maailmanennätyksen – samalla loppuivat arkuus ja anteeksipyytely: ”Näen itseni kokonaan toisin”

Anna Karvosenoja oli töissä ensihoidossa koko elämän muuttaneena iltana: ”Tiesin heti intuitiivisesti, että kyse oli omasta isästäni”
Minna Kuukan kolumni: Kesämökilläni eivät liehu tyylikkäät pellavaverhot, mutta sieltä löytyy jotain paljon arvokkaampaa
Julkkikset Mikko Alatalo käy ensimmäisen vaimonsa haudalla säännöllisesti: ”Miten saatoin olla niin sokea, etten nähnyt, että jotakin peruuttamatonta on tapahtumassa?”

Ihmissuhteet Mia Ehrnrooth yllättyi, kun hänen vastanäyttelijänsä paljastui Julia Robertsin veljeksi: "Oli jäänyt taustatutkimus tekemättä"

Julkkikset Ensitreffit alttarilla -ohjelmassa rakastuneet Anniina ja Ville nauttivat yhdessä arkisten asioiden tekemisestä: ”Emme kaipaa gaalailtoja ja glamouria”

Ihmissuhteet Yksinäisyyden tunne parisuhteessa ennakoi usein eroa – näin puutut ongelmaan ennen kuin on liian myöhäistä

Julkkikset Mononukleoosi opetti TTK-opettaja Saana Akiolalle, että terveydellä ei pidä leikkiä: ”Jouduin käymään todella syvissä vesissä paitsi fyysisesti myös henkisesti”

Julkkikset Kirjailija Märta Tikkanen nauttii vanhuudesta ilman parisuhdetta: "On ihanaa olla riippumaton"
Julkkikset Kirjailija Märta Tikkanen nauttii vanhuudesta ilman parisuhdetta: "On ihanaa olla riippumaton"
havaintoja parisuhteesta "Myöhemmin olen saanut epäillä kahden lapseni isyyttä, toisen kohdalla olen edelleen epävarma"
havaintoja parisuhteesta "Myöhemmin olen saanut epäillä kahden lapseni isyyttä, toisen kohdalla olen edelleen epävarma"
havaintoja parisuhteesta "Katsokaa välillä sitä, että mitä se toinen on tehnyt eikä sitä, että mitä jättänyt tekemättä"
havaintoja parisuhteesta "Katsokaa välillä sitä, että mitä se toinen on tehnyt eikä sitä, että mitä jättänyt tekemättä"
Seura Rap-artisti Kanye West veljeilee äärioikeiston kanssa ja kehuu Hitleriä – brittidokumentaristi yrittää selvittää, mikä miestä riivaa

Seura Näyttelijä Iida-Maria Heinonen: "Toivon, että Kaikki anteeksi -sarja auttaa avaamaan keskustelua lähisuhdeväkivallasta"