Ihmiset ja suhteet Lulu päätti painajaismaisten vuosien aikana, ettei kukaan sanelisi, mihin hän pystyy – nyt hän on Berliinin tunnetuin vintage-kauppias

Terveys Hiilihydraattien välttely ei sovi pysyvään painonhallintaan, ravitsemusterapeutti lataa – syitä on kaksi

Terveys Liisi tutki työkseen toisten korvia, mutta kuuli itse todella huonosti – apu löytyi vasta, kun hän vaihtoi työtä ja kotikaupunkia

Ravinto Karppaus oli 2010-luvun hittidieetti, jossa on terveysriskinsä – näin vähennät hiilihydraatteja järkevämmin

Terveys Mitkä rokotteet kannattaa hankkia omalla rahalla? Hanna Nohynek nostaa esiin neljä hyödyllistä ja yhden turhan

Ruoka Mitä eroa on kreikkalaisella ja turkkilaisella jogurtilla? Katso käyttövinkit – yhteen asiaan kumpikaan ei sovi

Ruoka 5 ruokaa, joita ei kannata valmistaa airfryerissa – asiantuntija varoittaa tavasta, jolla laitteen voi rikkoa tajuamatta

Ruoka Kastike kanalle – helpot jogurttikastikkeet ja muut suosikit, kun ruokalistalla on taas broileria

Ruoka Vihdoin kikka, jolla saa kaupan basilikan selviämään kotona! Some paljasti lyömättömän säilytystavan

Ruoka Ricottajuusto on salainen ase, jolla viet pastan kokonaan uudelle tasolle – näin käytät italialaista tuorejuustoa

Kauneus Miten löytää oma luottotuoksu satojen hajuvesipullojen joukosta? Kokeile näitä 5 näppärää kikkaa

havaintoja parisuhteesta "Myöhemmin olen saanut epäillä kahden lapseni isyyttä, toisen kohdalla olen edelleen epävarma"

havaintoja parisuhteesta "Katsokaa välillä sitä, että mitä se toinen on tehnyt eikä sitä, että mitä jättänyt tekemättä"

havaintoja parisuhteesta "Tällaisia ns. raiskauksia tapahtui liittomme aikana kymmeniä ja kymmeniä kertoja"

Ihmiset Somelääkäri Anni Saukkola lopettaa suositun tilinsä – syynä muun muassa häirintä, joka ei ole kiinnostanut poliisia: "On ollut hirmu lannistavaa"

Kolumnit Juha Itkosen kolumni: Vallankumouksen keskellä – miten reseptejä pitäisi muuttaa, vai pitäisikö niitä?

Julkkikset Jukka Immonen ja Anna Puu rakastuivat, kun platonisessa työkaveruudessa alkoi tuntua "uudenlaisia taajuuksia”

Anna Karvosenoja oli töissä ensihoidossa koko elämän muuttaneena iltana: ”Tiesin heti intuitiivisesti, että kyse oli omasta isästäni”
Minna Kuukan kolumni: Kesämökilläni eivät liehu tyylikkäät pellavaverhot, mutta sieltä löytyy jotain paljon arvokkaampaa
Julkkikset Avopuolisostaan eronnut Jenni Alexandrova muutti uuteen kotiin: ”Elämäni on nyt monin tavoin uuteen totuttelua”

Julkkikset Piritta Hagman on asunut syksyn erillään vanhemmista lapsistaan: ”Tilanne ei ole missään määrin ideaali”

Julkkikset Nina Mikkonen selvisi masennuksesta ja kriiseistä – auttaa nyt muita kovia kokeneita: "Olen hyvä esimerkki siitä, että aina on toivoa"

Julkkikset Kumpi nauraa herkemmin? Ensitreffit alttarilla -pari Anniina ja Ville vastasivat Annan Tuttu juttu -tyyppiseen visailuun

Julkkikset Nämä 3 asiaa auttavat Pekka Hyysaloa palautumaan – paljastaa myös, mihin terveyttä edistävään asiaan hän erityisesti panostaa päivittäin

Julkkikset Seura: Kun Salla Paajanen menetti poikansa, hän sai somesta voimaa surutyöhön: ”Se lohdun määrä tuntui niin aidolta”
Julkkikset Seura: Kun Salla Paajanen menetti poikansa, hän sai somesta voimaa surutyöhön: ”Se lohdun määrä tuntui niin aidolta”
havaintoja parisuhteesta "Myöhemmin olen saanut epäillä kahden lapseni isyyttä, toisen kohdalla olen edelleen epävarma"
havaintoja parisuhteesta "Myöhemmin olen saanut epäillä kahden lapseni isyyttä, toisen kohdalla olen edelleen epävarma"
havaintoja parisuhteesta "Katsokaa välillä sitä, että mitä se toinen on tehnyt eikä sitä, että mitä jättänyt tekemättä"
havaintoja parisuhteesta "Katsokaa välillä sitä, että mitä se toinen on tehnyt eikä sitä, että mitä jättänyt tekemättä"
Seura Elokuva-arvio: Nuija ja tosinuija -jatko-osassa Farrellyn veljekset palaavat komediantekemisensä alkulähteille

Seura Rap-artisti Kanye West veljeilee äärioikeiston kanssa ja kehuu Hitleriä – brittidokumentaristi yrittää selvittää, mikä miestä riivaa