Ihmiset ja suhteet Lulu päätti painajaismaisten vuosien aikana, ettei kukaan sanelisi, mihin hän pystyy – nyt hän on Berliinin tunnetuin vintage-kauppias

Terveys Hiilihydraattien välttely ei sovi pysyvään painonhallintaan, ravitsemusterapeutti lataa – syitä on kaksi

Terveys Liisi tutki työkseen toisten korvia, mutta kuuli itse todella huonosti – apu löytyi vasta, kun hän vaihtoi työtä ja kotikaupunkia

Ravinto Karppaus oli 2010-luvun hittidieetti, jossa on terveysriskinsä – näin vähennät hiilihydraatteja järkevämmin

Terveys Mitkä rokotteet kannattaa hankkia omalla rahalla? Hanna Nohynek nostaa esiin neljä hyödyllistä ja yhden turhan

Ruoka Mitä eroa on kreikkalaisella ja turkkilaisella jogurtilla? Katso käyttövinkit – yhteen asiaan kumpikaan ei sovi

Ruoka 5 ruokaa, joita ei kannata valmistaa airfryerissa – asiantuntija varoittaa tavasta, jolla laitteen voi rikkoa tajuamatta

Ruoka Kastike kanalle – helpot jogurttikastikkeet ja muut suosikit, kun ruokalistalla on taas broileria

Ruoka Vihdoin kikka, jolla saa kaupan basilikan selviämään kotona! Some paljasti lyömättömän säilytystavan

Ruoka Ricottajuusto on salainen ase, jolla viet pastan kokonaan uudelle tasolle – näin käytät italialaista tuorejuustoa

Kauneus Miten löytää oma luottotuoksu satojen hajuvesipullojen joukosta? Kokeile näitä 5 näppärää kikkaa

havaintoja parisuhteesta "Myöhemmin olen saanut epäillä kahden lapseni isyyttä, toisen kohdalla olen edelleen epävarma"

havaintoja parisuhteesta "Katsokaa välillä sitä, että mitä se toinen on tehnyt eikä sitä, että mitä jättänyt tekemättä"

havaintoja parisuhteesta "Tällaisia ns. raiskauksia tapahtui liittomme aikana kymmeniä ja kymmeniä kertoja"

Terveys Syvästä masennuksesta kärsinyt Kaisa Pöyhiä ehti kokeilla sekä terapiaa että lukuisia lääkityksiä – lopulta avun toi sähköhoito: "Ehkä minä sittenkin selviydyn tästä"

Terveys Syömishäiriötä voi sairastaa minkä kokoinen ihminen tahansa – syömiseen ja liikuntaan liittyvä ahdistus voi kieliä epätyypillisestä syömishäiriöstä

Anna Karvosenoja oli töissä ensihoidossa koko elämän muuttaneena iltana: ”Tiesin heti intuitiivisesti, että kyse oli omasta isästäni”
Terveys Kutiavia ja punoittavia läiskiä stressistä, hikoilusta tai pakkasesta? Kyseessä saattaa olla nokkosihottuma

Liikunta Mitä tapahtuu, jos hylkäät hissin ja kävelet kaikki mahdolliset portaat päivän aikana? 5 mainiota vaikutusta!

Ravinto Tiesitkö, missä vaiheessa suola kannattaa lisätä ruokaan? Vinkit, joiden avulla vähennät suolan käyttöä mausta tinkimättä

Itsetuntemus Eroon vitkuttelusta – 5 syytä, miksi asioiden aloittamista ei kannata jättää viime tinkaan

Laihdutus Patrik Borg neuvoo, miten painoa pudotetaan pysyvästi ilman dieettiä: ”Syömisestä on tullut liian vaikeaa”
Laihdutus Patrik Borg neuvoo, miten painoa pudotetaan pysyvästi ilman dieettiä: ”Syömisestä on tullut liian vaikeaa”
havaintoja parisuhteesta "Myöhemmin olen saanut epäillä kahden lapseni isyyttä, toisen kohdalla olen edelleen epävarma"
havaintoja parisuhteesta "Myöhemmin olen saanut epäillä kahden lapseni isyyttä, toisen kohdalla olen edelleen epävarma"
havaintoja parisuhteesta "Katsokaa välillä sitä, että mitä se toinen on tehnyt eikä sitä, että mitä jättänyt tekemättä"
havaintoja parisuhteesta "Katsokaa välillä sitä, että mitä se toinen on tehnyt eikä sitä, että mitä jättänyt tekemättä"
Kotiliesi Matti ja Kaj vaihtoivat 30 neliön kesämökin 580 neliön kartanoon: ”Olihan tämä pieni upgreidaus”

Seura Elokuva-arvio: Naisentappajat on säilyttänyt asemansa yhtenä mustan komedian onnistuneimmista täysosumista

Seura Elokuva-arvio: Godzilla II: King of the Monsters on tyypillinen sarjan tuote – näyttävät hirviöt sekä hyviä ja pahoja ihmisiä