Ihmiset ja suhteet Lulu päätti painajaismaisten vuosien aikana, ettei kukaan sanelisi, mihin hän pystyy – nyt hän on Berliinin tunnetuin vintage-kauppias

Terveys Hiilihydraattien välttely ei sovi pysyvään painonhallintaan, ravitsemusterapeutti lataa – syitä on kaksi

Terveys Liisi tutki työkseen toisten korvia, mutta kuuli itse todella huonosti – apu löytyi vasta, kun hän vaihtoi työtä ja kotikaupunkia

Ravinto Karppaus oli 2010-luvun hittidieetti, jossa on terveysriskinsä – näin vähennät hiilihydraatteja järkevämmin

Terveys Mitkä rokotteet kannattaa hankkia omalla rahalla? Hanna Nohynek nostaa esiin neljä hyödyllistä ja yhden turhan

Ruoka Mitä eroa on kreikkalaisella ja turkkilaisella jogurtilla? Katso käyttövinkit – yhteen asiaan kumpikaan ei sovi

Ruoka 5 ruokaa, joita ei kannata valmistaa airfryerissa – asiantuntija varoittaa tavasta, jolla laitteen voi rikkoa tajuamatta

Ruoka Kastike kanalle – helpot jogurttikastikkeet ja muut suosikit, kun ruokalistalla on taas broileria

Ruoka Vihdoin kikka, jolla saa kaupan basilikan selviämään kotona! Some paljasti lyömättömän säilytystavan

Ruoka Ricottajuusto on salainen ase, jolla viet pastan kokonaan uudelle tasolle – näin käytät italialaista tuorejuustoa

Kauneus Miten löytää oma luottotuoksu satojen hajuvesipullojen joukosta? Kokeile näitä 5 näppärää kikkaa

havaintoja parisuhteesta "Katsokaa välillä sitä, että mitä se toinen on tehnyt eikä sitä, että mitä jättänyt tekemättä"

havaintoja parisuhteesta "Tällaisia ns. raiskauksia tapahtui liittomme aikana kymmeniä ja kymmeniä kertoja"

havaintoja parisuhteesta "Mun rankin asia mitä tässä avioliitossa on tapahtunut, on kahden tyttäreni kuolema auto-onnettomuudessa"

Julkkikset Uutisankkuri Marjukka Havumäki on Rosa-tyttären, 27, sekä kehitysvammaisen Kallen, 31, äiti: ”Lasteni suhde ei saa muuttua hoitosuhteeksi”

Ihmiset ja suhteet Lola Odusoga koskettavasti ekaluokan kuvastaan: ”Siinä näkyy kaikki se, mikä ulkonäössäni oli pielessä”

Anna Karvosenoja oli töissä ensihoidossa koko elämän muuttaneena iltana: ”Tiesin heti intuitiivisesti, että kyse oli omasta isästäni”
Julkkikset Petettyjen naisten raivosta kirjoittava Camilla Läckberg: "Olen itsekin ollut kostonhimoinen"

Julkkikset Rakastunut Pate Mustajärvi: ”Itsekkyys on karissut ja käsitykseni uskollisuudesta on muuttunut 150-prosenttisesti”

Julkkikset Laura Lepistö ehti jo pelätä, ettei tulisi äidiksi: ”Unelma lapsesta opetti pysähtymisen tärkeyden”

Julkkikset Mikko Leppilampi ja Beata Papp saavat vauvan – pariskunta kertoi onnestaan julkaisemalla hurmaavan kuvan sosiaalisessa mediassa

Julkkikset Johanna Pakonen tunnistaa korona-ajan alakulon: ”Pienet rutiinit pitävät minut järjissäni”

Itsetuntemus Ristiriitainen kiintymyssuhde voi aiheuttaa epävarmuutta, takertumista ja mustasukkaisuutta aikuisiän ihmissuhteissa – psykologi kertoo, mitä asialle voi tehdä
Itsetuntemus Ristiriitainen kiintymyssuhde voi aiheuttaa epävarmuutta, takertumista ja mustasukkaisuutta aikuisiän ihmissuhteissa – psykologi kertoo, mitä asialle voi tehdä
havaintoja parisuhteesta "Katsokaa välillä sitä, että mitä se toinen on tehnyt eikä sitä, että mitä jättänyt tekemättä"
havaintoja parisuhteesta "Katsokaa välillä sitä, että mitä se toinen on tehnyt eikä sitä, että mitä jättänyt tekemättä"
havaintoja parisuhteesta "Tällaisia ns. raiskauksia tapahtui liittomme aikana kymmeniä ja kymmeniä kertoja"
havaintoja parisuhteesta "Tällaisia ns. raiskauksia tapahtui liittomme aikana kymmeniä ja kymmeniä kertoja"
Kotiliesi Matti ja Kaj vaihtoivat 30 neliön kesämökin 580 neliön kartanoon: ”Olihan tämä pieni upgreidaus”

Seura Elokuva-arvio: Naisentappajat on säilyttänyt asemansa yhtenä mustan komedian onnistuneimmista täysosumista

Seura Elokuva-arvio: Godzilla II: King of the Monsters on tyypillinen sarjan tuote – näyttävät hirviöt sekä hyviä ja pahoja ihmisiä