Päivän horoskooppi keskiviikko 10.11.
Merkurius laukaisee liikkeelle vastalauseitten vyöryn kaikelle sellaiselle tekemiselle, joka ei jostain syystä palvele ihmisen vapautta ja perusoikeuksia. Sinun on pidettävä kiinni omista oikeuksistasi ja mielellään pysyä irti muiden oikeuksien rajoittamisesta.
Oinas
Mitä hankalampi asia osuu ratkaistavaksesi, sitä tiukempi ote on paikallaan. Juttu kääntyy eduksesi, jos pystyt keskittymään kunnolla ja hoitamaan asian omaan arvostelukykyysi luottaen. Tänään ei kannata edes yrittää miellyttää muita, jos haluat pitää oman purtesi oikeassa suunnassa.
Härkä
Varo kaikkea sanasotaa ja väittelyä tällaisena aikana. Häviämisen riski on suunnattoman suuri. Viisainta olisi etsiä ilmastointiteippiä suun eteen, sillä muuten lauot sattuvia totuuksiasi varmasti vääriin kohteisiin. Viisainta olisi tehdä selkeät johtopäätökset ja korjata oma osuutesi ilman turhia puheita.
Kaksonen
Vaikka asiat tuntuvat etenevän tavallista hitaammin ja vaikeammin niin silti sinun kannattaisi juuri nyt ottaa puheeksi mieltäsi eniten vaivaava epäselvyys joko kotona tai työpaikalla. Ellet yhtään ymmärrä mistä voisi olla kysymys, niin ole onnellinen ja nauti hyvin onnistuneesta elämästäsi.
Rapu
Yleisesti maailmanmenoa vaivaavista esteistä ja hidasteista huolimatta pystyt näkemään missä mennään ja osaat kehitellä oikeat ratkaisut vaikeimpiinkin pulmiin. Olet melkoinen selviytyjä, mutta silti kannattaa pitää sormet erossa muiden ongelmista. Niihin sekaantuminen ei nyt maksa vaivaa.
Leijona
Tällä viikolla eivät asiat selviä puhumalla vaan pikemminkin päinvastoin. Ole hiljaa ja mieti todella tarkkaan ennen kuin suostut pukahtamaan, puhkumisesta puhumattakaan. Näet monet asiat kokonaan uudessa valossa, mutta ainoa jolta voit vaatia muutosta asenteeseensa, olet sinä itse.
Neitsyt
Vaikka tunnetkin olevasi vahvoilla tähän viikkoon kuuluvien sekaannusten keskellä, niin varo visusti tunkemasta lusikkaasi muiden imeliin liemiin. Joinakin päivinä ongelmien tarkoitus on saada ihminen tiedostamaan omat virheensä ja nyt on sellainen aika. Tällöin on parasta pitää huolta vain omista asioista.
Vaaka
Monenlaisia tiedon kulkuun liittyviä esteitä ja harmeja voi nousta eteesi tämän viikon aikana, mutta pitämällä pääsi kylmänä, huomaat selviäväsi niistä ihmeen helposti. Hosuminen ja turha höpöttäminen suistavat tieltä hyvänkin suunnistajan, joten liiku erityisen rauhallisesti asiasta toiseen.
Skorpioni
Juttu ei oikein luista ja ajatus tökkii pahemman kerran kaikissa sellaisissa asioissa, joita yrität viedä päätökseen pelkällä tahdon voimalla, vailla todellista motivaatiota. Merkurius vaikuttaa merkissäsi ajatustoimintaa selkiinnyttävällä tavalla, mutta vain silloin kun olet varmasti omien juttujesi parissa.
Jousimies
Vaikka luvassa on ongelmia ja vaikeuksia yleisen kommunikaation ja tiedonvälityksen kanssa niin sinulla ei ole mitään hätää. Löydät kuin ihmeen kaupalla oikeat vastaukset ja ratkaisut kaikkiin itseesi kohdistuviin väärinkäsityksiin.
Kauris
Ilmassa on tökkivää energiaa joka voi tehdä sinunkin elämästäsi vaikeaa, jos lähdet mukaan muiden kokemaan paniikkiin. Selvitä yksi asia kerrallaan ja keskity hoitamaan vain oma osuutesi asioista, niin selviät tästä viikosta ilman suurempia menetyksiä.
Vesimies
Jos olet tullut luvanneeksi liikoja itsestäsi jossain asiassa, niin nyt saattaa ottaa ohraleipä. Myönnä suosiolla että olosuhteet ovat sinun kannaltasi muuttuneet ratkaisevasti ja etteivät voimasi riitä ihan kaikkeen mitä joku aika sitten suunnittelit. Turha stressi kostautuu ikävinä vastoinkäymisinä.
Kalat
Moni asia voi tällä viikolla jumiintua käsittämättömällä tavalla harmittomilta vaikuttavien tietokatkosten vuoksi, mutta tällä kertaa osaat omalta osaltasi hoidella asiat kuntoon vaivattomasti. Muutkin tulevat pyytämään apuasi, mutta heidän kohdallaan on kysymys asioista, joista tulisi selvitä omin nokkinensa.
Kommentit
Virkistä viikkoasi Annalla!
Katso tarjous