Terveys

”Kipu on kamalaa, mutta kivulla mässäily ei helpota oloa mitenkään”– kolme naista kertoo, miten jatkuva kipu on muuttanut heidän elämäänsä

Kipu ei kaunista eikä kärsimys jalosta, mutta se voi vaikuttaa elämään myös hyvällä tapaa.
Teksti: Virve Järvinen Kuvat: Niclas Mäkelä, Matias Honkamaa ja Anton Reenpää

Jatkuva kipu voi saada huutamaan ääneen elämän epäreiluutta, mutta se voi tehdä ihmisestä myös luovan.

Outi, Anne ja Teija tietävät omasta kokemuksesta, miten jatkuva kipu vaikuttaa elämään – hyvässä ja pahassa.

”Omassa surkeudessa vellominen vain pahentaa oloa”

Migreeni on jännä tauti. Päänsärky muuttaa muotoaan elämänvaiheen mukaan. Oma migreenini kulkee kimpassa kuukautisten kanssa. Nuorena se alkoi tykyttää vasemman silmäni takana jo kymmenen päivää ennen kuukautisia. Nykyään se malttaa odottaa kuukautisiin saakka. Joskus se huijaa minua ja jäljittelee orastavaa flunssaa. Odotan mielenkiinnolla, miten lähestyvät vaihdevuodet muuttavat hormoniriippuvaista sairauttani.

Kipu on kamalaa, mutta kivulla mässäily ei helpota oloa mitenkään. Omassa surkeudessa vellominen vain pahentaa oloa. Uskon, että jatkuva huolehtiminen voi jopa laukaista migreenikohtauksen. Minä en huolehdi vaan kannan mukanani täsmälääkettä. Jos koh­taus tulee, otan lääkkeen ja hakeudun lepäämään. En ota lääkettä siksi, että kokisin olevani sairas. Otan sen, sillä se helpottaa oloani.

Outi Tukkila katsoo kameraan. Outi Tukkila luottaa siihen, että huonon päivän jälkeen tulee hyvä päivä. Jatkuva kipu on kamalaa, mutta kivulla mässäily ei helpota oloa.

Outi Tukkila luottaa siihen, että huonon päivän jälkeen tulee hyvä päivä. Jatkuva kipu on kamalaa, mutta kivulla mässäily ei helpota oloa.

Olin 23-vuotias, kun äitini kuoli äkillisesti. Siitä lähtien olen sairastanut migreeniä. Sain odottaa diagnoosia ja lääkkeitä aika pitkään ja ehdin kokeilla kaikkea mahdollista vyöhyketerapiasta lymfaan ja akupunktiosta ravintolisiin. Olin utelias kokeilemaan niitä ja suhtaudun edelleen sairauteeni samalla uteliaalla asenteella.

Olen kiinnostunut restoratiivisten, joogan asanoita muistuttavien harjoitteiden vaikutuksesta päänsärkyyni. Maailmalla on tutkittu harjoitteiden vaikutusta muun muassa stressinhallintaan, ja oma migreenini kytkeytyy stressiin. Opiskelenkin tällä hetkellä stressinhallinta- ja palautumisvalmentajaksi.

Migreeni on osa minua, mutten pidä sitä hullumpana palasena. Ilman sitä kärsisin varmaan uupumuksesta, sillä työ maatilamatkailu- ja hevostalliyrittäjänä ei lopu koskaan. Ajoissa otettu täsmälääke lieventää migreenikohtausta. Oloni on silti hutera, ja voin viettää loppupäivän peiton alla. Migreenin vuoksi annan itselleni luvan levätä ja lukea lukematta jääneet naistenlehdet.

Pahimmillaan joudun syömään 15 täsmälääkettä kuukaudessa, eli onttoa oloa riittää päiväkausiksi. Niiden jälkeen olen kuin uusi ihminen; pursuan ideoita, energiaa ja luovuutta. Kirjoitan hevosista ja suunnittelen tilallemme uusia juttuja ja projekteja. Moni markkinointikampanja on syntynyt migreenin jälkimainingeissa.

Huonoina hetkinä keskitän ajatukseni asioi­hin, jotka ovat elämässäni hyvin ja joista olen kiitollinen. Minulla on ihana koti ja ihana mies. Kun minä nukun aamulla migreeniäni pois, mies huolehtii hevosten aamutallista ja asiakkaiden aamupalasta leipomuksia myöten. Jos asiakkaat kysyvät häneltä talon emännästä, mies kertoo, että olen vielä nukkumassa. Hän ei kerro miksi, enkä ymmärrä, miksi hänen pitäisikään. En halua leimautua migreenipotilaaksi.”

Outi Tukkila, 48

Jatkuva kipu on opettanut luovimaan

Millaiselta sairaan ihmisen pitäisi näyttää? Mietin sitä silloin, kun joku sanoo, ettei nivelreumani ja alituinen kipuni näy minusta mitenkään. En ymmärrä, miksi sairaus tekisi ihmisestä erilaisen. Jos sairauteni näkyisi, kohtelisivatko muut minua silloin jotenkin eri tavalla? Tuskin kukaan kroonisesti sairas haluaa, että hänet lokeroidaan sairautensa vuoksi.

Sanoilla on melkoinen voima identiteetin määrittäjänä. Lääkäreille olen usein reumaatikko eli potilas. Iäkkäät vertaiseni puhuvat reumaa sairastavista lempeästi reumaihmisinä. Sen sanan käyttäjä näkee ihmisessä muutakin kuin sairauden.

Anne Huusko sillalla. Jatkuva kipu on opettanut Anne Huuskon luovimaan kipunsa kanssa.

Kun oikea käsi ei pelitä, pitää opetella vasenkätiseksi. Jatkuva kipu on opettanut Anne Huuskon luovimaan kipunsa kanssa.

Olen sairastanut reumaa 33 vuotta. Minulla on tekonivel olkapäässä ja toisessa polvessa, ja varpaitani on jäykistetty. Olkapääleikkaus ei mennyt korjausyrityksistä huolimatta mallilleen, vaan olkapäästä jäi puuttumaan ulkokierto.

”Välillä huudan ääneen elämän epäreiluutta. Mutta kun olen päästänyt pahimmat höyryt ulos, ajattelen, että kivusta huolimatta elämä on elämisen arvoista.”

Sairauteni aiheuttaa lihas-, nivel- ja luu- kipua. Luukipu on pahinta. Se polttelee samalla tavalla kuin vereslihalla oleva haava, eikä se laannu tavallisilla särkylääkkeillä. Opiaatit voisivat auttaa, mutta säästän ne kaikkein pahimman varalle. Niiden aika tulee vielä, sillä nivelreuma on etenevä sairaus. En mieti enkä murehdi tulevaa koko ajan. Jos tekisin niin, en varmaankaan olisi järjissäni.

Välillä huudan ääneen elämän epäreiluutta. Vaikka hoitaisin itseäni kuinka hyvin tahansa, tauti jyrää eteenpäin. Mutta kun olen päästellyt pahimmat höyryt ulos, ajattelen, että kivusta huolimatta elämä on elämisen arvoista. Se hankaloittaa joidenkin asioiden tekemistä, mutta se ei estä niitä kokonaan. Ihminen oppii luovimaan, jos vain haluaa.

Olen opetellut vasenkätiseksi, mutta ihan kaikkea en osaa tehdä vasemmalla kädellä. Jotta saisin ripsivärin kohdalleen, nostan vasemmalla kädellä oikean käden silmien tasolle. Hiusten kuivaamiseen ja laittamiseen olen joutunut kehittelemään omat konstini.

Nautin lapsenlapseni seurasta, matkustelusta mieheni kanssa, pihapuuhista ja liikunnasta. En ole ketterä mummo, mutta voin lukea, piirtää ja pelata lautapelejä lapsenlapseni kanssa. Matkustaminen voi olla rankkaa, mutta maisemanvaihdos ja lämpö antavat voimia. En pysty kitkemään kasvimaalla, joten kasvatan pensasmustikoita, vadelmia ja viinimarjoja. Vaikka tekoniveltä odottava toinen polvi tekee kävelyn vaikeaksi ja kivu­liaaksi, voin liikkua vedessä ja treenata joillakin kuntosalilaitteilla.”

Anne Huusko, 52

Jatkuva kipu on tuonut uusia haasteita

En osaa olla kivusta vain kiukkuinen. Olen joutunut luopumaan paljosta sen vuoksi, mutta myös saanut paljon. Kipu on tuonut minulle mielekkään, arvojeni mukaisen työn ja elämääni ihmisiä, joiden kanssa en muuten olisi välttämättä missään tekemissä. Olen osa-aikatöissä Suomen CP-liitossa ja toimin Suomen Kipu ry:n vertaistukiryhmän vetäjänä Espoossa. Työssäni ja vertaisena huomaan, että omat asiani voisivat olla paljon huonommin.

Minulla on erilaisia tuki- ja liikuntaelinvaivoja: kulumia kaularangassa ja alaselässä. Ne aiheuttavat lihasjännityksiä, jäykkyyttä ja kipuja. Pahimpina päivinä kipu tuntuu lähes joka solussa ja täyttää ajatukset. Mutta ilman omaa kokemusta kivusta en voisi tukea vertaisiani.

Teija istumassa koiransa kanssa metsässä. Jatkuva kipu on vaativa elämänkumppani.

Lenkki Tessa-koiran kanssa on varma lääke Teija Ritvasen kipuun. Jatkuva kipu on vaativa elämänkumppani.

Työpalaverit ovat välillä pahoja. Kiemurtelen tuolissani kuin levoton lapsi. Pitkä paikallaanolo jumittaa kehoni, ja kipu herää. Koe­tan helpottaa oloani vaihtamalla alituiseen asentoa. Kipu on tehnyt minusta ikiliikkujan, mutta myös pöytälaatikkorunoilijan, stailaajan, hopeakorujen tekijän ja koiran omistajan.

Asiat, joita ihminen tekee saadakseen kivun pois mielestään, muokkaavat identiteettiä. Minä näen itseni aikaansaavana ja touhukkaana ihmisenä – ainakin iltapäivisin. Aamulla köpöttelen kankeuttani kuin vanha mummo, mutta onneksi kankeus on toistaiseksi vain kehon kankeutta.

Kova kipu tekee pään sumeaksi ja vaikeuttaa keskittymistä, mutta se ei tee kenestäkään tyhmää tai vie kykyä oppia uutta. Olen saanut työssäni koko ajan uusia haasteita ja uutta mielenkiintoista opeteltavaa. Opit ovat menneet perille, mikä on lisännyt itseluottamustani.

Kun itseluottamus on kohdallaan, ihminen näkee itsestään parhaat puolet ja osaa tuoda ne esille. Tällöin muut näkevät hänessä muutakin kuin kivun tai sairauden.

Availen kehoni jumeja ja lukkoja sukan sisällä olevalla tennispallolla ja piikkipallolla – ne kulkevat mukana matkoillakin. Pötköttelen iltaisin piikkimatolla, hellin itseäni kauratyynyllä ja hoidan lihaksiani laserlaitteella. Jumppaan ja venyttelen.

Olen palannut kipujeni vuoksi tauolla olleen tanssiharrastukseni pariin. Se rentouttaa ihanasti kehoa ja mieltä.

Pystyn nykyään vaikuttamaan omaan olooni ja tuntemuksiin kehossani. Keho tuntuu enemmän omalta. Se ei ole kivun koti.”

Teija Ritvanen, 39

Ei pelkkää pahaa

Mitä kielteisemmän merkityksen kipu elämässä saa, sitä tiukemman niskalenkin se ottaa ja sitä enemmän ihminen kärsii. Elämä jää helposti elämättä, jos ihminen näkee itsensä vain kipuna. Se vaara on olemassa, ellei hyväksy kipuaan.

– Hyväksyminen ymmärretään luovuttamisena tai heikkoutena. Oikeasti se tarkoittaa rohkeutta kohdata todellisuus ja tunnustaa, ettei kroonista kipua voi parantaa, terveystieteiden tohtori Tapio ­Ojala sanoo.

Taistelu kroonista kipua vastaan vaikeuttaa elämää. Se sitoo ajatukset kipuun, jolloin elämästä tulee kipukeskeistä. Kun voima­varat kuluvat parannuksen etsimiseen, aiem­min iloa tuottaneet asiat unohtuvat.

– Kipu on kokemus, ei vain epämiellyttävä tuntemus, eikä mikään kokemus ole pelkästään hyvä tai paha. Tunteet vaikuttavat keskeisesti siihen, millainen kipukokemuksesta tulee. Kaikkein eniten kokemukseen vaikuttaa se, mitä siitä ajattelee, Ojala sanoo.

Myönteiset tunteet helpottavat kivun hyväksymistä. Ojalan ohje niiden lisäämiseen on yksinkertainen.

– Tee sitä, mistä saat myönteisiä tunteita. Tee asioita, jotka saavat sinut unohtamaan kivun. Keskity siihen, mikä elämässäsi on hyvin. Mieti myös sitä, mihin kivun kielteisyys perustuu. Kivun ensisijainen tehtävä on suojella ihmistä.

Terveydenhuollon ammattilainen osaa selittää, mitä kipu on. Tieto poistaa kipuun liittyvää pelkoa, kielteisiä uskomuksia ja vähentää välttämiskäyttäytymistä. Sen ansiosta kipu ei näyttäydy vain esteenä.

– Mitä useammin sanot itsellesi, ettet pysty johonkin, sitä todennäköisemmin et pystykään, Ojala muistuttaa.

”Ehkä osaan, pystyn ja voin, jos teen sen näin” on sisäistä puhetta, joka lisää itseluottamusta. Se näkyy tekoina, jotka parantavat elämänlaatua. Se mahdollistaa sen, ettei oma, todellinen pystyvä minä jää kivun varjoon.

Kannattaa miettiä, mitä muita asioita ja rooleja arkeen kuuluu kipua potevan ihmisen lisäksi, ja antaa tilaa niille. Omien kykyjen löytymisessä läheisistä on apua.

– Voit kivusta huolimatta olla edelleen paras äiti, hyvä kuuntelija ja mainio kotikokki.

Lue lisää: Terveystieteiden tohtori, OMT-fysioterapeutti Tapio Ojala on työskennellyt 20 vuotta kipu- kroonikoiden kanssa. Hän on kirjoittanut kirjan Kivun kanssa (Vasta­paino 2018).

Juttu on julkaistu Anna-lehden numerossa 25-26/2020

X