Ihmiset ja suhteet Lulu päätti painajaismaisten vuosien aikana, ettei kukaan sanelisi, mihin hän pystyy – nyt hän on Berliinin tunnetuin vintage-kauppias

Terveys Hiilihydraattien välttely ei sovi pysyvään painonhallintaan, ravitsemusterapeutti lataa – syitä on kaksi

Terveys Liisi tutki työkseen toisten korvia, mutta kuuli itse todella huonosti – apu löytyi vasta, kun hän vaihtoi työtä ja kotikaupunkia

Ravinto Karppaus oli 2010-luvun hittidieetti, jossa on terveysriskinsä – näin vähennät hiilihydraatteja järkevämmin

Terveys Mitkä rokotteet kannattaa hankkia omalla rahalla? Hanna Nohynek nostaa esiin neljä hyödyllistä ja yhden turhan

Ruoka Mitä eroa on kreikkalaisella ja turkkilaisella jogurtilla? Katso käyttövinkit – yhteen asiaan kumpikaan ei sovi

Ruoka 5 ruokaa, joita ei kannata valmistaa airfryerissa – asiantuntija varoittaa tavasta, jolla laitteen voi rikkoa tajuamatta

Ruoka Kastike kanalle – helpot jogurttikastikkeet ja muut suosikit, kun ruokalistalla on taas broileria

Ruoka Vihdoin kikka, jolla saa kaupan basilikan selviämään kotona! Some paljasti lyömättömän säilytystavan

Ruoka Ricottajuusto on salainen ase, jolla viet pastan kokonaan uudelle tasolle – näin käytät italialaista tuorejuustoa

havaintoja parisuhteesta "Myöhemmin olen saanut epäillä kahden lapseni isyyttä, toisen kohdalla olen edelleen epävarma"

havaintoja parisuhteesta "Katsokaa välillä sitä, että mitä se toinen on tehnyt eikä sitä, että mitä jättänyt tekemättä"

havaintoja parisuhteesta "Tällaisia ns. raiskauksia tapahtui liittomme aikana kymmeniä ja kymmeniä kertoja"

Terveys Herkkä CRP -testi on alkanut puhuttaa kuin ferritiinimittaus kuumimmillaan – tästä tulehdusarvo kertoo

Terveys Pisamat ilmestyvät lapsuudessa ja alkavat vanhemmiten hävitä – tämä kaikki vaikuttaa pisamiin

Minna Kuukan kolumni: Kesämökilläni eivät liehu tyylikkäät pellavaverhot, mutta sieltä löytyy jotain paljon arvokkaampaa
Anna Karvosenoja oli töissä ensihoidossa koko elämän muuttaneena iltana: ”Tiesin heti intuitiivisesti, että kyse oli omasta isästäni”
Terveys Sofia, 27, käyttää nikotiinipusseja päivittäin – THL:n asiantuntija varoittaa pienistä valkoisista pusseista, joilla yhä useampi korvaa tupakan

Terveys Munasoluja voi luovuttaa 35 ikävuoteen asti – kaksi kertaa luovuttanut Mikaela kertoo kokemuksestaan: "Tuntui siltä, että saatan tehdä elämää mullistavan palveluksen jollekin"

Terveys Kainalon imusolmukkeet kipeinä tai kuukautiskierto sekaisin koronarokotteen jälkeen? Ylilääkäri kertoo, mihin oireet viittaavat

Terveys Colitis ulcerosa on krooninen suolistosairaus, josta yhä useampi suomalainen kärsii – nämä oireet kertovat siitä, että on hyvä hakeutua tutkimuksiin

Terveys Aineenvaihdunnan saa helposti hitaalle, mutta sen vilkastuttaminen on hankalampaa – ravitsemusterapeutti kertoo, mitkä keinot oikeasti vaikuttavat

Terveys Vatsakipua, ripulia ja laihtumista – asiantuntija kertoo, miksi Crohnin taudin diagnosoiminen voi viivästyä ja milloin kannattaa hakeutua lääkäriin

Terveys Selektiivinen mutismi aikuisella on äärimmäisen harvinainen – kysyimme asiantuntijalta 7 kysymystä tilannekohtaisesta mykkyydestä

Terveys Lyhyissä pätkissäkin liikkumalla saa monia terveyshyötyjä – asiantuntija kertoo, miksi pienikin liikunnan lisääminen kannattaa
Terveys Lyhyissä pätkissäkin liikkumalla saa monia terveyshyötyjä – asiantuntija kertoo, miksi pienikin liikunnan lisääminen kannattaa
havaintoja parisuhteesta "Myöhemmin olen saanut epäillä kahden lapseni isyyttä, toisen kohdalla olen edelleen epävarma"
havaintoja parisuhteesta "Myöhemmin olen saanut epäillä kahden lapseni isyyttä, toisen kohdalla olen edelleen epävarma"
havaintoja parisuhteesta "Katsokaa välillä sitä, että mitä se toinen on tehnyt eikä sitä, että mitä jättänyt tekemättä"
havaintoja parisuhteesta "Katsokaa välillä sitä, että mitä se toinen on tehnyt eikä sitä, että mitä jättänyt tekemättä"
Kotiliesi Tyylitaituri Sami Sykkö paljastaa lempipaikkansa Italiassa – parhaat ravintolat, nähtävyydet ja shoppailupaikat!

Seura Skolioosi voi löytyä lääkärin vastaanotolla yllätyksenä – Tavallisin oire on virheasennon aiheuttama selkäkipu