Ihmiset ja suhteet Lulu päätti painajaismaisten vuosien aikana, ettei kukaan sanelisi, mihin hän pystyy – nyt hän on Berliinin tunnetuin vintage-kauppias

Terveys Liisi tutki työkseen toisten korvia, mutta kuuli itse todella huonosti – apu löytyi vasta, kun hän vaihtoi työtä ja kotikaupunkia

Ravinto Karppaus oli 2010-luvun hittidieetti, jossa on terveysriskinsä – näin vähennät hiilihydraatteja järkevämmin

Terveys Mitkä rokotteet kannattaa hankkia omalla rahalla? Hanna Nohynek nostaa esiin neljä hyödyllistä ja yhden turhan

Terveys Kolesterolilääkkeiden lihashaitat ovat pelättyä harvinaisempia – jos statiini ei sovi, vaihtoehdot ovat nämä

Ruoka Mitä eroa on kreikkalaisella ja turkkilaisella jogurtilla? Katso käyttövinkit – yhteen asiaan kumpikaan ei sovi

Ruoka 5 ruokaa, joita ei kannata valmistaa airfryerissa – asiantuntija varoittaa tavasta, jolla laitteen voi rikkoa tajuamatta

Ruoka Kastike kanalle – helpot jogurttikastikkeet ja muut suosikit, kun ruokalistalla on taas broileria

Ruoka Vihdoin kikka, jolla saa kaupan basilikan selviämään kotona! Some paljasti lyömättömän säilytystavan

Ruoka Ricottajuusto on salainen ase, jolla viet pastan kokonaan uudelle tasolle – näin käytät italialaista tuorejuustoa

Kauneus Miten löytää oma luottotuoksu satojen hajuvesipullojen joukosta? Kokeile näitä 5 näppärää kikkaa

havaintoja parisuhteesta "Katsokaa välillä sitä, että mitä se toinen on tehnyt eikä sitä, että mitä jättänyt tekemättä"

havaintoja parisuhteesta "Tällaisia ns. raiskauksia tapahtui liittomme aikana kymmeniä ja kymmeniä kertoja"

havaintoja parisuhteesta "Mun rankin asia mitä tässä avioliitossa on tapahtunut, on kahden tyttäreni kuolema auto-onnettomuudessa"

Julkkikset Kerttu Niskanen ja Juho-puoliso ovat olleet yhdessä teini-ikäisistä: ”Vaikka oltiin ihan lapsia, Juhosta tuli luotettava vaikutelma”

Julkkikset Suurlähettiläs Päivi Laine heräsi Ukrainassa hyökkäysaamuna puhelimen soittoon: ”Pian kuulin ilmahälytyssireenien äänen”

Julkkikset Satu Silvon Vilma-tytär juhlii näyttelijäksi valmistumista! Kuin kaksi marjaa – tunnistatko, kumpi on kumpi?

Anna Karvosenoja oli töissä ensihoidossa koko elämän muuttaneena iltana: ”Tiesin heti intuitiivisesti, että kyse oli omasta isästäni”
Julkkikset Kapitalismia kritisoiva sarjakuvantekijä Riina Tanskanen: ”Tympeiden tyttöjen julkaiseminen alkoi omana lohtuprojektinani”

Julkkikset Susanna Laineen mukaan ystävyydessä pätee sama kuin parisuhteessa – joidenkin kanssa vain synkkaa: "Oikeat ystävät pystyvät iloitsemaan toistensa menestyksestä"

Julkkikset Helena Ahti-Hallberg neuvoi TTK-tähtiopettaja Kia Lehmuskoskea ottamaan tavallisen miehen – kertoo syyn tähän Seurassa: "Valitettavan usein nuoret haihattelevat kuuta taivaalta"

Julkkikset Ruotsinkielinen Pekka Strang kokee olevansa aivan eri tyyppi puhuessaan suomea: "Huomaan sen näytellessäni"

Ihmissuhteet Traumat voivat sekä yhdistää että erottaa parisuhteessa, ja niistä on myös mahdollista selvitä – tunnista tuhoava käytös
Ihmissuhteet Traumat voivat sekä yhdistää että erottaa parisuhteessa, ja niistä on myös mahdollista selvitä – tunnista tuhoava käytös
havaintoja parisuhteesta "Katsokaa välillä sitä, että mitä se toinen on tehnyt eikä sitä, että mitä jättänyt tekemättä"
havaintoja parisuhteesta "Katsokaa välillä sitä, että mitä se toinen on tehnyt eikä sitä, että mitä jättänyt tekemättä"
havaintoja parisuhteesta "Tällaisia ns. raiskauksia tapahtui liittomme aikana kymmeniä ja kymmeniä kertoja"
havaintoja parisuhteesta "Tällaisia ns. raiskauksia tapahtui liittomme aikana kymmeniä ja kymmeniä kertoja"
Kotiliesi Matti ja Kaj vaihtoivat 30 neliön kesämökin 580 neliön kartanoon: ”Olihan tämä pieni upgreidaus”

Seura Matti Ristinen muistelee sakkoihin johtanutta kaahailuaan, mikä vei kortin ja käräjille – "Opin ensimmäisellä kerralla"

Kotiliesi Tiskialtaan puhdistusta ei kannata laiminlyödä – näin helposti vältät bakteeripesän syntymisen