Ihmiset ja suhteet Lulu päätti painajaismaisten vuosien aikana, ettei kukaan sanelisi, mihin hän pystyy – nyt hän on Berliinin tunnetuin vintage-kauppias

Terveys Liisi tutki työkseen toisten korvia, mutta kuuli itse todella huonosti – apu löytyi vasta, kun hän vaihtoi työtä ja kotikaupunkia

Ravinto Karppaus oli 2010-luvun hittidieetti, jossa on terveysriskinsä – näin vähennät hiilihydraatteja järkevämmin

Terveys Mitkä rokotteet kannattaa hankkia omalla rahalla? Hanna Nohynek nostaa esiin neljä hyödyllistä ja yhden turhan

Terveys Kolesterolilääkkeiden lihashaitat ovat pelättyä harvinaisempia – jos statiini ei sovi, vaihtoehdot ovat nämä

Ruoka 5 ruokaa, joita ei kannata valmistaa airfryerissa – asiantuntija varoittaa tavasta, jolla laitteen voi rikkoa tajuamatta

Ruoka Kastike kanalle – helpot jogurttikastikkeet ja muut suosikit, kun ruokalistalla on taas broileria

Ruoka Vihdoin kikka, jolla saa kaupan basilikan selviämään kotona! Some paljasti lyömättömän säilytystavan

Ruoka Ricottajuusto on salainen ase, jolla viet pastan kokonaan uudelle tasolle – näin käytät italialaista tuorejuustoa

Ruoka Uunihauki oli teatteridiiva Sylvi Salosen bravuuri – tässä annoksessa hehkuvat suomalaisen kesän parhaat maut

Kauneus Miten löytää oma luottotuoksu satojen hajuvesipullojen joukosta? Kokeile näitä 5 näppärää kikkaa

havaintoja parisuhteesta "Katsokaa välillä sitä, että mitä se toinen on tehnyt eikä sitä, että mitä jättänyt tekemättä"

havaintoja parisuhteesta "Tällaisia ns. raiskauksia tapahtui liittomme aikana kymmeniä ja kymmeniä kertoja"

havaintoja parisuhteesta "Mun rankin asia mitä tässä avioliitossa on tapahtunut, on kahden tyttäreni kuolema auto-onnettomuudessa"

Julkkikset Satu Taiveaho muutti Riihimäelle ja nauttii uudesta Tinder-ihastuksesta: ”Etenemme varovaisin mielin päivä kerrallaan”

Julkkikset Kuningatar Elisabetin lapsista Anne oli se, jonka vierellä äiti kuoli – kuka todella on paitsioon jättäytynyt prinsessa?

Julkkikset Jutta Larm etsi onnea materiasta, kunnes tuleva puoliso pani sille jo ensivisiitillä stopin – "Tuhlaan nykyään vain neljän kissamme hyvinvointiin"

Ihotautilääkärille tuttu näky ovat keski-ikäiset, joilla on tyvisolusyöpä kasvoissa – salakavalin on tietty ihotyyppi
Julkkikset Emilia Vuorisalmi toteuttaa vihdoin pitkään haudattuna olleen unelmansa: "Mielestäni on tärkeää olla rehellinen itselleen"

Julkkikset Toista lastaan odottava Salkkarit-tähti Monika Lindeman: "Ilmassa on ollut pientä kateutta"

Julkkikset Piritta Hagman jakoi itsestään itkuisen kuvan – päivityksen takaa löytyy tärkeä sanoma äitien kyynelistä: ”Kukaan ei koskaan näe niitä”

Julkkikset Räppäri Signmark neuvoo, mitä kuurolta ei kannata kysyä: ”Toivon, että ihmiset oppisivat suhtautumaan kuuroon samoin kuin saamelaiseen”

Julkkikset Jääkiekkovalmentaja Rauno Korven taistelu alkoholismia vastaan kesti vuosia: "Itsetuntoni oli juomisen takia välillä kovilla"

Julkkikset Krista Kosonen muutti töiden takia tyttärensä kanssa kuukausiksi Norjaan: ”Alku oli raastavaa”

Julkkikset Joogayrittäjä Mia Jokiniva joutui somemyrskyyn vaatiessaan, että joogit tekevät pesäeron Qanon-salaliittoteoriaan: "Ei hyvinvointivaltio säily, ellemme puhu sen puolesta"
Julkkikset Joogayrittäjä Mia Jokiniva joutui somemyrskyyn vaatiessaan, että joogit tekevät pesäeron Qanon-salaliittoteoriaan: "Ei hyvinvointivaltio säily, ellemme puhu sen puolesta"
havaintoja parisuhteesta "Katsokaa välillä sitä, että mitä se toinen on tehnyt eikä sitä, että mitä jättänyt tekemättä"
havaintoja parisuhteesta "Katsokaa välillä sitä, että mitä se toinen on tehnyt eikä sitä, että mitä jättänyt tekemättä"
havaintoja parisuhteesta "Tällaisia ns. raiskauksia tapahtui liittomme aikana kymmeniä ja kymmeniä kertoja"
havaintoja parisuhteesta "Tällaisia ns. raiskauksia tapahtui liittomme aikana kymmeniä ja kymmeniä kertoja"
Seura Jarno ja minä -sarjan teossa auttoi moottoripyörälegenda Jarno Saarisen vaimo Soili Karme: "Hänellä oli valtava voitontahto"

Seura Tieteelle uusi muurahainen sai nimen Voldemortilta: "Se on hoikka, pitkä ja kalpea kuten Harry Potterin verivihollinen"