Ruoka

Näistä mäiskypotuista ei jää muruakaan yli – salaisuus on piparjuuri, joka vie perunat uudelle tasolle

Piparjuuri tuo ruokiin raikkaan pippurisen puraisun. Sen maku saattaa vaatia totuttelua, mutta vie pian kielen. Kalaruokien ja paahtopaistin lisäksi piparjuuri on ihanaa myös paahdettujen kasvisten sekä esimerkiksi perunan makuparina.

Teksti:
Hanna Kuusisalo
Kuvat:
Otavamedia

Piparjuuri tuo ruokiin pirteän pippurisen puraisun.

Piparjuuri tuo ruokiin raikkaan pippurisen puraisun. Sen maku saattaa vaatia totuttelua, mutta vie pian kielen. Kalaruokien ja paahtopaistin lisäksi piparjuuri on ihanaa myös paahdettujen kasvisten sekä esimerkiksi perunan makuparina.

Piparjuuri on ristikukkakasveihin kuuluva monivuotinen, jopa puolitoista metriä pitkäksi kasvava kasvi, joka on sukua sinapille ja kaalille. Itä-Euroopasta Etelä-Venäjän ja Pohjois-Ukrainan seuduilta maailmalle levinnyt kasvi on nykyään yleisesti viljelty ympäri maailman. 

Piparjuuri:  Vanha lääkekasvi

Piparjuurta on vanhastaan käytetty lääkekasvina ja mausteena. Piparjuuren sisältämillä yhdisteillä on uskottu olevan antibioottisia, antibakteerisia ja antiviraalisia ominaisuuksia. 

Piparjuurta käytettiin keskiajalla yleislääkkeenä melkein joka vaivaan niin sisäisesti kuin ulkoisestikin. Sillä on hoidettu niin vilustumista, erilaisia tulehduksia, yskää, reumaa, kihtiä kuin ruoansulatushäiriöitä. Lisäksi runsaan C-vitamiinipitoisuuden vuoksi sitä syötiin pitkillä laivamatkoilla keripukin välttämiseksi. 

Piparjuuren käyttö mausteena

Piparjuuren maustekäyttö keksittiin 1500-luvulla Saksassa. Ennen pippurin, sinapin ja chilin yleistymistä piparjuuri oli Suomessakin yleinen maustekasvi, jonka viljelyä jopa tuettiin 1700-luvulla. 

Piparjuuresta käytetään yleensä sen pitkää, valkeaa juurta, joka on maasta nostettuna hajuton, mutta raastettaessa siitä vapautuu pistävän hajuista sinappiöljyä, joka saattaa ärsyttää silmiä ja limakalvoja. Myös kasvin muut osat ovat syötäviä. Pienet kukat sopivat esimerkiksi salaattiin ja sivujuurien silmuista putkahtelevat lehtiruusukkeet puolestaan sopivat mausteeksi tuoreina ja kuivattuina. 

Piparjuuren voimakas, kirpeästä sinappiöljystä peräisin oleva aromi voi alkuun vaatia hieman totuttelua, mutta kun makuun pääsee, se vie kielen. Se on kohtuullisen tulisen makuinen ja siksi sillä voidaan korvata chilit ja pippurit.

Piparjuuri muistuttaa maultaan myös japanilaisesta keittiöstä tuttua wasabia ja se onkin samansukuinen kasvi, joskin wasabin maku on voimakkaampi. Hyvin usein wasabin nimellä tarjotaan vihreäksi värjättyä piparjuurta. Inspiraatiota piparjuuren käyttöön voikin hakea vaikka japanilaisesta keittiöstä.

Piparjuuri sopii mausteeksi kastikkeisiin, tuorejuustoihin, laatikoihin, muhennoksiin, salaatteihin ja raasteisiin. Erityisen hyvin piparjuuri toimii rasvaisissa kastikkeissa, jotka leikkaavat sen ärhäkkää makua. Muun muassa ranskankerma, smetana ja kuohukerma sekä majoneesi ovat hyviä pohjia piparjuurikastikkeille.

Piparjuuri on totuttu yhdistämään etenkin kylmiin kala- ja liharuokiin, mutta piparjuurella voi maustaa myös etikkasäilykkeiden liemen tai maustevoin. Säilykkeisiin ja pikkeleihin se kannattaa kuoria ja viipaloida ohuiksi lanteiksi tai tikuiksi.

Piparjuuren paksu juuri kannattaa kuoria ja käyttää sitä mukaa, kun sitä tarvitsee, sillä piparjuurelle ominainen maku katoaa pian raastamisen jälkeen. Myöskään kuumennus ei sovi piparjuurelle, sillä lämmön vaikutuksesta se menettää nopeasti potkunsa ja muuttuu epämiellyttävän kitkerän makuiseksi. Siksi piparjuurta kannattaa lisätä lämpimiin ruokiin vasta hetki ennen tarjoilua. 

Tuoreen piparjuuren lisäksi kaupoissa myydään myös säilöttyä, yleensä tuubin pakattua piparjuurta, jota on kätevä lisätä erityisesti kastikkeiden joukkoon. 

Piparjuuri piristää kalaruoat

Piparjuuri on perinteinen kalaruokien maustaja. Se sopii erinomaisesti rasvaisen lohen makuun, mutta sitä kannattaa hyödyntää myös ahvenen, silakoiden, muikkujen ja siian mausteena. 

Helppo ja nopea tapa käyttää piparjuurta kalaruokien mausteena on sekoittaa raastettua juurta tai valmista piparjuuritahnaa majoneesiin, jogurttiin tai kermaviiliin. Herkullinen piparjuurikastike maustaa esimerkiksi pienet lohimunakkaat, savukalasalaatin, sitruunagraavatun piparjuurilohen, kalapyörykät sekä rapsakan muikku-perunapellin

Rohkea raastaa piparjuurta myös sellaisenaan valmiin annoksen päälle. Grillissä valmistuvat mehevän maukkaat pekoni-ahvenkääröt saavat pirteän makulisän piparjuuresta. 

Silakat ovat joulupöydästä tuttu herkku, mutta raikkailla mausteilla ne sopivat myös keskikesän juhlaan. Upota tuoreet silakkafileet oliiviöljyyn ja lisää mausteeksi muun muassa limettiä, piparjuurta ja chiliä. Piparjuurisilakat tarjotaan uusien perunoiden kanssa tuoreella oreganolla viimeisteltynä.

Piparjuuri piristää liharuoat

Piparjuuri on paahtopaistin luottomauste, mutta yhtä hyvin sitä voi lisätä myös tillilihan tapaan valmistettuun piparjuurilihaan. Piparjuuri kannattaa lisätä kastikkeen joukkoon raastettuna juuri ennen tarjoilua. 

Aivan kuten kalaruoat, myös liharuoat piristyvät piparjuurella maustetusta jogurtti- tai majoneesikastikkeesta. Lisää kastiketta esimeriksi nyhtöpossusalaatin tai porocarpaccion kyytipojaksi. 

Kokeile piparjuuren ja perunan yhdistelmää

Kotoisa peruna saa piparjuuresta pirteää lisämakua. Valmista supersuositut mäiskypotut ja tarjoa ne piparjuurella ryyditetyn avokadokastikkeen tai mädillä kruunatun ranskankermakastikkeen kanssa.

Myös juhlava perunasalaatti saa piparjuuresta ihan uutta nostetta. Lisää keitettyjen varhaisperunoiden kaveriksi kevätsipulia, tuoreita yrttejä, kurkkua sekä omenaa ja lisää ennen tarjoilua vielä keitettyjä kananmunia sekä mätiä. Tuore, pinnalle raastettu piparjuuri tuo mäti-perunasalaattiin herkullisen, aavistuksen polttelevan maun.

Piparjuuri on myös kasvisruokien kaveri

Piparjuurta kannattaa kokeilla ennakkoluulottomasti myös kasvisten ja juuresten kanssa. Se sopii loistavasti esimerkiksi uunissa paahdettujen kasvisten makuun. Näiden uunijuuresten juju on piparjuurivoissa, joka käännellään kuumien juuresten joukkoon juuri ennen tarjoilua. Myös paahdettu härkis-juuressalaatti sekä uunissa paahdetut ruusukaalit saavat piparjuuresta herkullista makua. 

Piparjuurella maustettu porkkanapasta on edullinen ja helppo arkiruoka ja todellinen ylistys piparjuurelle. Tuoreesta piparjuuresta tulee raikas ja juuri sopivan terävä pestokastike pastalle. Porkkanat leikataan lastuiksi kuorimaveitsellä. Kun ohuet lastut sekoittaa kuuman keitetyn pastan joukkoon, ne pehmenevät mutta säilyttävät rapsakkuutensa. 

Juurespannukakku on mehevä ja maukas. Sen salaisuus on taikinanesteenä käytetyssä piimässä, maukkaissa tattarijauhoissa ja tuoreessa piparjuuressa, joka tuo makuun ihanaa terävyyttä. Pannariin voi raastaa mitä vain juureksia, mutta makeat porkkanat ja bataatit sopivat erityisen hyvin hapahkoon taikinaan.

Juuresten ja kasvisten lisäksi piparjuuri kannattaa muistaa myös sieniruokia kokatessa. Piparjuurella maustettu suppilovahverosalaatti on paras kumppani rapealle perunaröstille.

Lue lisää Kotiliesi.fi: Kuinka hyvin tunnistat juurekset? Tee testi ja selvitä!

X