Kotiliesi: Äidin kuolema muutti uutisankkuri Piia Pasasen joulun sävyn lopullisesti
Piia Pasanen, 47, puhuu tuoreessa Kotiliesi-lehdessä äitinsä kuolemasta. Piian äiti kuoli vuosi sitten joulupäivänä. Tämä joulu on siis Piialle ensimmäinen ilman äitiä.
Piia Pasasella on tiedossa erilainen joulu.
Piia Pasanen, 47, puhuu tuoreessa Kotiliesi-lehdessä äitinsä kuolemasta. Piian äiti kuoli vuosi sitten joulupäivänä. Tämä joulu on siis Piialle ensimmäinen ilman äitiä.
Uutisankkuri Piia Pasasen perhe pohtii uusia jouluperinteitä, kun vanhat menivät äidin sairastumisen ja kuoleman myötä rikki, kerrotaan uusimmassa Kotiliesi-lehdessä.
– Äidin sairastuminen tuli kuin salama kirkkaalta taivaalta kaksi vuotta sitten. Hän oli perusterve, elänyt aina kuin oppikirjan mukaan ja pitänyt huolta itsestään. Silti häneltä löytyi 72-vuotiaana keuhkosyöpä. Häneltä, joka ei polttanut eläessään yhtään tupakkaa! Piia kertoo lehdessä.
”Äiti oli avoin ja säilytti optimisminsa loppuun asti”
Viime jouluna Piian äiti oli terveyskeskuksen saattohoito-osastolla.
– Ehdimme onneksi viettää jouluaaton hetken siellä hänen kanssaan. Äiti oli ihan kartalla, oma itsensä, jutteli ja jaksoi katsoa joulukonserttia televisiosta, Piia muistelee lehdessä.
Tuon jouluaaton jälkeisenä päivänä Piian äiti kuoli.
– Äiti oli avoin ja säilytti optimisminsa loppuun asti. Hänen suhtautumisensa on lohduttanut minua valtavasti, Piia kertoo.
Lue koko juttu Kotiliedestä!
Kommentit
Kuolemasta puhutaan harvoin aikakauslehdissä, nämä artikkelit ovat hyvin tervetulleita. Elämän arvot menevät uusiksi kun rakas, läheinen ihminen sairastuu vakavasti ja kuolee. Äidin mukana menee niin paljon, lapsuudesta koko elämänmittainen taival. Kunpa osaisin olla kiitollinen kun he vielä ovat luonamme.

Virkistä viikkoasi Annalla!
Katso tarjous