Laihdutus

Jos painonpudotusurakka lannistaa, ota maltillisempi tavoite – jo näinkin pieni painonpudotus tuo monia terveyshyötyjä

Onnistuminen painonhallinnassa on todennäköisempää, kun tavoitteet ovat maltillisia. Tutkimusten mukaan viiden prosentin painonpudotuksella saa jo monia terveyshyötyjä.

Teksti:
Maria Lieto
Kuvat:
Istock

Painoa pudottaessa ylimääräinen rasva alkaa kadota ensin niistä sisäelimistä, joissa se on terveydelle haitallisinta.

Onnistuminen painonhallinnassa on todennäköisempää, kun tavoitteet ovat maltillisia. Tutkimusten mukaan viiden prosentin painonpudotuksella saa jo monia terveyshyötyjä.

Entä jos täydellisen elämäntaparemontin sijaan ottaisit tavoitteeksi muutaman kilon painonpudotuksen? Painonhallintaan perehtyneen lääkäri ja Suomen Lihavuuslääkäriyhdistyksen toiminnanjohtaja André Heikiuksen mukaan jo suhteellisen pienellä painonpudotuksella on monia terveyden kannalta merkittäviä vaikutuksia silloin, kun ylipainoa on päässyt kertymään.

– Itse asiassa jo pelkkä painonnousun pysäyttäminen on tärkeä terveysteko. Nostamalla esimerkiksi viisi kiloa painavaa ostoskassia voi hahmottaa, millainen vaikutus vain muutaman lisäkilon kantamisesta aiheutuu normaalille jaksamiselle, hän sanoo.

Viiden prosentin painonpudotus puolittaa riskin sairastua kakkostyypin diabetekseen

Heikius kertoo asiakkaidensa olevan usein yllättyneitä kuullessaan, että tutkimusten mukaan vain viiden prosentin painonpudotus ehkäisee monien sisäelintautien kehittymistä. Hyvä uutinen on, että ylimääräinen rasva alkaa kadota ensin niistä sisäelimistä, joissa se on terveydelle haitallisinta. Yksi näistä elimistä on maksa.

– Rasvoittunut maksa tuottaa liikaa sokeria ja rasvahappoja, mikä johtaa aineenvaihduntahäiriöihin. Painonpudotuksessa maksan rasva vähenee suhteessa paljon, vaikka kiloja putoaisi vain vähän. Kun liiallinen rasva maksasta poistuu, palautuu rasvoittumisen myötä voimakkaasti häiriintynyt maksasolujen toiminta normaaliksi.

Heikiuksen mukaan sisäelinrasva on aktiivista rasvaa, joka on yhteydessä muun muassa kehon insuliiniresistenssiin. Insuliiniresistenssissä verensokeri pyrkii nousemaan ja insuliinia erittyy vereen normaalia enemmän, mikä johtaa lopulta kakkostyypin diabetekseen. Sairastumisriski diabetekseen lisääntyy painon noustessa, mutta diabetes voi toisaalta jopa parantua, kun paino laskee.

Viiden prosentin painonpudotus puolittaa riskin sairastua kakkostyypin diabetekseen.

Myös jo diabetekseen sairastuneiden sokeritasapaino paranee merkittävästi. Sokeri- ja verenpainelääkitystä voidaankin usein painonpudotuksen seurauksena vähentää.

Painonpudotus voi poistaa lievän uniapnean oireet kokonaan

Heikius korostaa pienen painonpudotuksen vaikutusta myös uniapneaan. Uniapnealla tarkoitetaan unenaikaista hengityskatkosta, joka kestää yli kymmenen sekuntia. Sitä sairastaa arviolta noin 150 000 suomalaista.

– Uniapnea liittyy usein ylipainoon, sillä ylimääräinen rasva haittaa ylähengitysteitä auki pitävien lihasten toimintaa. Ylimääräinen rasva myös pienentää keuhkojen tilavuutta ja vaikeuttaa hengitystä. 5–10 prosentin painonpudotus voi poistaa lievän uniapnean oireet kokonaan, ja CPAP-laitehoidolta voidaan välttyä.

Kehossa oleva ylimääräinen rasvakudos voi lisätä myös astmaan liittyvää oireilua, vaikka ylipaino ei olekaan ainoa astmaoireiluun vaikuttava tekijä. Astman puhkeamiseen vaikuttaa yleensä perinnöllinen alttius ympäristötekijöihin yhdistettynä.

– Ylimääräinen rasva kehossa tekee astmapotilaiden hengittämisestä konkreettisesti raskaampaa rajoittamalla rintakehän liikettä. Painonpudotus parantaa keuhkojen toimintaa, mutta myös vähentää niiden tulehdustilaa ja astmalääkityksen tarvetta.

Lue myös: Rasvanpolttokävely: näin poltat kävelemällä tehokkaasti rasvaa vyötäröltä

Rintasyövän riski pienenee, kun elintapoja muutetaan terveellisemmiksi

Syöpään sairastuu jossain vaiheessa elämäänsä joka kolmas suomalainen. Sattumalla on sairastumisessa merkittävä rooli, eikä yksittäistä syytä tietyn syövän kehittymiselle ole yleensä mahdollista löytää. Tutkimusten mukaan kuitenkin noin kolmannes syövistä voitaisiin ehkäistä terveellisen ravinnon, riittävän liikunnan ja painonhallinnan avulla.

– Käsitys siitä, kuinka merkittävä yhteys ylipainolla on syöpään, lisääntyy jatkuvasti. Tutkimusten tekeminen on kuitenkin haasteellista, sillä ne perustuvat pitkiin seuranta-aikoihin ja erilaisia riskitekijöitä on monia, Heikius huomauttaa.

Syöpien kehittymisen ja ylipainon yhteys on monimutkainen. Yhtenä syynä pidetään ylipainon vaikutusta veren insuliinitasoon, mikä voi johtaa solujen hallitsemattomaan jakautumiseen ja siitä seuranneeseen kohonneeseen syöpäriskiin.

Erityisen paljon syöpäriskin ja ylipainon yhteyttä on tutkittu rintasyövän osalta.

– Eräässä tutkimuksessa osoitettiin, että viiden prosentin painonpudotus pienentää rintasyöpään sairastumisen riskiä 12 prosenttia. Tämä johtuu todennäköisesti siitä, että estrogeeni- ja insuliinitasot sekä tiettyjen muiden hormonien tasot muuttuvat suotuisammiksi.

Painonpudotuksen palkitsevin seuraus on usein jaksamisen lisääntyminen

Heikius kertoo, että ylimääräisen rasvan vaikutus elimistön toimintaan on alettu oivaltaa vasta viime vuosikymmenien aikana.

– Aiemmin ajateltiin, että kehon rasva olisi pelkkä passiivinen säilytyspaikka ylimääräiselle energialle. Nykyään tiedetään, että rasva muun muassa lisää kehossa niin kutsuttua hiljaista tulehdusta, joka altistaa monille vakaville sairauksille.

Lue myös: Kuulutko matala-asteisen tulehduksen riskiryhmään? Näillä keinoilla taltutat hiljaisen tulehduksen

Moni painonpudottaja saa Heikiuksen mukaan kuitenkin suurimman kannustuksen siitä, että oma jaksaminen lisääntyy terveellisemmän ruokavalion ja lisääntyneen liikunnan seurauksena.

– Esimerkiksi nivelongelmien väheneminen painonpudotuksen myötä kohentaa elämänlaatua huomattavasti ja tekee jaksamisesta helpompaa. Mutta kokemukseni mukaan monelle lopulta tärkein juttu on se, kuinka paljon pienikin painonpudotus lisää vireystilaa ja yleistä hyvinvointia.

Asiantuntijahaastattelun lisäksi artikkelin lähteinä on käytetty Duodecim Terveyskirjastoa ja Syöpäjärjestöjen sivustoa.

X