Vohvelibrunssi
Vohvelit ovat herkkua niin suolaisilla kuin makeillakin täytteillä.
Ruoka

Hurmaava vohvelibrunssi – tuunaa taikinaa suklaalla, rahkalla tai porkkanalla ja kokoa päälle ihanimmat täytteet

Vohvelibrunssi sopii monenlaiseen juhlahetkeen! Tai vaikka ihan tavalliseen viikonloppuun. Mausta vohvelitaikina ihanalla suklaalla tai herkullisella porkkanalla.
Teksti: Suvi Rüster Kuvat: Kristiina Kurronen

Kukapa voisi vastustaa ihanaa vohvelibrunssia? Perinteinen vohvelitaikina on tuunattavissa monella eri tavalla. Vohvelit maistuvat parhaimmalta juuri paistettuina ja rapeina.

Kun vohvelitaikinassa on riittävästi rasvaa, sitä ei tarvitse välttämättä enää lisätä vohveliraudalle. Täytä ensimmäinen vohveli suolaisella ja toinen makealla täytteellä.

Vohvelitaikina

8 kpl

3 kananmunaa
5 dl maitoa
4 dl vehnäjauhoja
1 tl leivinjauhetta
¾ tl suolaa
2 rkl sokeria
100 g sulatettua voita

Riko kananmunat kulhoon. Sekoita joukkoon maito, vehnäjauhot, leivinjauhe, suola ja sokeri. Peitä taikinakulho leivinliinalla.  Anna turvota huoneenlämmössä puoli tuntia.

Sekoita joukkoon sulatettu voi.

Kuumenna vohvelirauta ja sipaise raudalle ensimmäistä vohvelia paistaessasi vähän öljyä tai voita. Nosta 1 dl taikinaa paistolevylle, anna hyytyä muutamia sekunteja ennen kuin suljet kannen. Paista 3–4 minuuttia, kunnes vohveli on kauniin ruskea ja rapea.

Tarjoa vohvelit mielellään heti paistamisen jälkeen tai pinoa lautaselle. Tarjoa suolaisten ja makeiden täytteiden kanssa.

Vohvelit rakastavat täytteitä: 3 herkullista vaihtoehtoa

"<yoastmark
  1. Punajuurihummusta, rapeaksi paistettua pekonia ja fetaa.
  2. Maapähkinänävoita, viipaloitua banaania ja murskattua mustaherukkaa.
  3. Kookosjogurttia, mansikkaviipaleita ja pensasmustikoita.

Tuunaa taikina!

Vohvelitaikina + rahka = rahkavohvelit

  • Korvaa puolet maidosta purkillisella (250 g) pehmeää maitorahkaa.

Vohvelitaikina + pinaatti= pinaattivohvelit

  • Korvaa 1 dl maidosta pussillisella (150 g) sulatettua pakastepinaattia.

Vohvelitaikina + porkkanaraaste = porkkanavohvelit

  • Mausta taikina 1 dl hienoksi raastettua porkkanaa.

Suklaavohvelit:

  • Korvaa voi 100 g sulatettua tummaa suklaata.

Korvapuustivohvelit:

  • Mausta vohvelitaikina 1 tl jauhettua kardemummaa ja 1 tl jauhettua kanelia

Kokeile myös katkaraputäytettä!

Lue myös:

Suloiset vohvelit ihastuttavat jälleen

Video: Mitä kaikkea syntyykään vohveliraudalla?

Amerikkalaiset kaurapannukakut ja rapeat tattarivohvelit savukala-cheddartäytteellä – 4 lettureseptiä aikuiseen makuun

X