
Pekoni on aamiaispöydän klassikko ja tuttu herkku pasta-annosten seassa – ota talteen parhaat reseptit
Pekoni tuo makua ja mehevyyttä moneen ruokaan. Näin paahdat pekonin rapeaksi ja kruunaat sillä annokset makoisiksi.
Ei ruokaa, jota pekoni ei parantaisi.
Pekoni tuo makua ja mehevyyttä moneen ruokaan. Näin paahdat pekonin rapeaksi ja kruunaat sillä annokset makoisiksi.
Pekoni on suolattua ja savustettua siansivua eli sian kylkeä tai kylkisiivua, joka tavallisesti on leikattu ohuiksi viipaleiksi tai kuutioiksi. Pekonia käyttivät jo antiikin roomalaiset, vaikka erityisen suosittua se on nykyään Yhdysvalloissa.
Pekoni: kypsennys
Helposti valmistettavan pekonin saa paistettua rapeaksi niin pannulla kuin uunissakin. Kesällä pekonia kannattaa kokeilla grillattuna. Valmistustapaa tärkeämpää on, että lämpöä on riittävästi, jotta pekoni varmasti rapeutuu.
Pekoni pannulla
Pannulla pekoni paahtuu nopeimmin. Aseta pekonisiivut kylmälle paistinpannulle ilman rasvaa ja käännä lämpö päälle. Paahda pekonisiivuja keskilämmöllä, kunnes ne rapeutuvat ja siirrä sitten talouspaperin päälle valuttamaan ylimääräinen rasva pois.
Pekoni uunissa
Uunissa pekoni paahtuu superrapeaksi ilman käryä. Levitä viipaleet leivinpaperilla tai foliolla vuoratulle uuninpellille. Jätä hieman tilaa viipaleiden päälle, sillä liian tiiviisti asetellut pekonit eivät paistu rapeaksi.
Paahda pekonia 200-asteisessa uunissa 10–20 minuuttia. Ole tarkkana ja varo käräyttämästä! Pekonia ei tarvitse käännellä paiston aikana, vaan kuuma uuni tekee työn.
Muistathan, ettei uunipellille valunutta ylimääräistä rasvaa saa kaataa viemäriin, etteivät putket tukkeudu. Hyytyneen rasvan voi hävittää biojätteen mukana.
Mihin pekonia voi käyttää?
Pekonia kannattaa hyödyntää monipuolisesti ruoanvalmistuksessa. Se on aamiaispöydän klassikko, mutta pekonia kannattaa sujauttaa myös pastaruokiin, piirakoihin ja salaatteihin. Ja tokihan lihan ystävän hampurilaiseen tulee pekonia täytteeksi.
Kokeile paahdettua pekonia myös keittojen ripotteena ja saat arkiseen annokseen hetkessä uutta nostetta. Nappaa alta lisää ideoita pekonin käyttöön.
Pekoni höystää salaatit
Ei salaattia, jota pekoni ei parantaisi. Erityisen hyvin pekoni sopii ronskin maalaissalaatin sekaan. Bataatti-maalaissalaatti on reilu, ruokaisa ja taipuu moneen. Paahdettu bataatti, rapea pekoni ja täyteläinen kastike ovat ihania yhdessä.
Syksyllä pekonia kannattaa kokeilla punajuuren tai lehti- ja ruusukaalin makuparina. Tryffeli-pastasalaatti puolestaan on täydellistä lohturuokaa, mutta ruokaisa salaatti on myös oiva eväs pakattavaksi mukaan piknik-koriin, sillä sen maku vain paranee odottelusta. Grilliruokien kaveriksi sopii saksalainen peruna-pekonisalaatti, joka on loistava kumppani erityisesti hienostu grillatun lihan kylkeen.
Meloni ja ilmakuivattu kinkku on klassinen makupari, mutta kinkun sijaan kannattaa kokeilla myös pekonia. Yksinkertainen, mutta maukas salaatti täydentyy sinihomejuustolla, avokadolla sekä ranskankermapohjaisella kastikkeella.
-
Saksalainen pekoni-perunasalaatti
- 30-60 min
- 4
- Helppo
-
Sinihomejuustosalaatti pekonilla ja avokadolla
- alle 30 min
- 4
- Keskitaso
-
Punajuuri-pekonisalaatti
- yli 60 min
- 4
- Helppo
-
Kaali-pekonisalaatti
- alle 30 min
- 4
- Helppo
-
Bataatti-maalaissalaatti
- 30-60 min
- 4
- Helppo
-
Tryffeli-pekoni-pastasalaatti
- 30-60 min
- 4
- Helppo
Paista, paahda tai grillaa
Kesällä pekonia kannattaa ehdottomasti sujauttaa grilliin. Kääräise pekoniviipale broileripalojen ympärille ja työnnä vartaisiin yhdessä halloumijuuston kanssa. Kokeile myös kiepauttaa pekonisiivu piparjuurituorejuustolla sipaistun ahvenfileen ympärille, jolloin vähärasvainen kala säilyy grillin paahteessa taatusti mehevänä.
Ja tokihan pekoni on täydellinen valinta myös hodareiden väliin joko sellaisenaan rapeaksi paahdettuna tai makoisaksi pekonihilloksi keitettynä.
Pekonifrittata on supermehevä lounasruoka, joka maistuu mainiolta myös jäähtyneenä. Raikkailla tomaateilla ja tuoreilla yrteillä viimeistelty munakas kaipaa rinnalleen vain pari viipaletta rapeakuorista leipää.
-
Braatvurstihodari ja pekoni-omenahilloketta
- 30-60 min
- 4
- Keskitaso
-
Coleslaw-pekonihodarit
- 30-60 min
- 4
- Helppo
-
Tuliset piparjuuri-pekoni-ahvenkääröt
- alle 30 min
- 4
- Keskitaso
-
Pekonifrittata
- alle 30 min
- 4
- Helppo
-
Chili-bataattisosekeitto peston kera
- 30-60 min
- 4
- Helppo
-
Broileri-halloumivartaat
- 30-60 min
- 4
- Helppo
-
Pariloitu entrecôte ja mustapapu-pekonimuhennosta
- 30-60 min
- 4
- Keskitaso
-
Savustetut kasvikset ja pekonikastike
- yli 60 min
- 4
- Helppo
-
Paistettu parsa ja pekoniin kääritty broileri
- 30-60 min
- 4
- Helppo
Ujuta pekoni pastaan
Pekoni tekee pastasta astetta maukkaampaa. Tuhti pasta carbonara on tuttu klassikko, josta on lukuisia eri variaatioita. Sieniaikaan kannattaa ehdottomasti kokeilla mehevää kantarellicarbonaraa.
Omena-pekonipasta on toinen syksyn suosikki, joka yhdistää vastustamattomalla tavalla suolaista ja makeaa. Salvianlehdet ja fetajuusto tuovat makupariin uuden ulottuvuuden.
Makean kurpitsan ja rapean pekonin yhdistelmää ei myöskään kannata jättää pastassa hyödyntämättä. Maun lisäksi tässä ruoassa hurmaa helppous ja nopeus. Pekonisiivut ja kurpitsakuutiot paistuvat pannulla samaan aikaan kuin pasta kypsyy kattilassa. Sitten vain valutettu pasta paistinpannulle, kevyt sekoitus ja ruoka on valmis.
Uunipasta on arjen lemppari, johon pekoni ja mozzarellajuusto tuovat ihanaa mehevyyttä. Pastavuoka syntyy käden käänteessä ilman erilaisten kastikkeiden keittelyä.
-
Pasta carbonara eli miilunpolttajan spagetti
- alle 30 min
- 4
- Helppo
-
Kantarellicarbonara
- alle 30 min
- 4
- Keskitaso
-
Omena-pekonipasta
- alle 30 min
- 4
- Keskitaso
-
Kurpitsa-pekonipasta
- alle 30 min
- 4
- Helppo
-
Tatti-pekonipasta
- alle 30 min
- 4
- Helppo
-
Pekoni-mozzarella-pastavuoka
- 30-60 min
- 4
- Helppo
Hyödynnä pekonia leivonnassa
Pekoni sopii myös piirakan täytteeksi, vaikkapa klassisesti sipulin kanssa. Kokeile pekonia myös kantarellin ja sinihomejuuston tai herneiden kanssa.
Pekonilla höystetty briequiche on hurmaava viikonloppuherkku, vierastarjottava tai arjen ilahduttaja. Jo pelkkä ajatus muhevasta juustopiirakasta saa veden nousemaan kielelle.
Pienet parsapasteijat valmistuvat supernopeasti valmiista lehti- tai voitaikinasta. Rapeat pasteijat kätkevät sisäänsä supermehevän täytteen – pekonit, parsa ja juustoraaste pitävät siitä huolen.
-
Savuinen pekoni-sipulipiiras
- 30-60 min
- 4
- Helppo
-
Pienet pekoni-sipulipiirakat
- 30-60 min
- 10
- Helppo
-
Parsapasteijat
- 30-60 min
- 12
- Helppo
-
Rapea pekonipiirakka
- yli 60 min
- 16
- Helppo
-
Punasipuli-pekonipiirakka
- 30-60 min
- 6
- Keskitaso
-
Fenkoli-pekonipiirakka kukkakaali-mantelipohjalla
- 30-60 min
- 6
- Helppo
-
Kantarelli-sinihomejuustopiirakka
- 30-60 min
- 4
- Helppo
-
Herne-pekonipiirakka
- 30-60 min
- 6
- Keskitaso
-
Pekoni-briequiche
- yli 60 min
- 8
- Keskitaso
Pekonia pikkunälkään
Sujauta pekonia pellille tai uunivuokaan yhdessä muiden herkkujen kanssa ja kurniva vatsa hiljenee pikavauhtia. Yhdistä pekoni esimerkiksi kananmunilla täytettyjen avokadojen kanssa. Lisukkeeksi valmistuvat samalla pellillä uunitomaatit.
Myös parsat, tomaatit, pekonit ja kananmunat kypsyvät sulassa sovussa samassa vuoassa. Makua antaa päälle raastettu pecorinojuusto, jonka voi hyvin korvata parmesaanillakin.
Grillikauden käydessä kuumimmillaan pekonisiivu kannattaa kääräistä parsanippujen tai herkkusienten ympärille.
-
Lämpimät persikka-pekonileivät
- alle 30 min
- 4
- Helppo
-
Uuniavokadoa ja pekonia
- alle 30 min
- 4
- Helppo
-
Parsa-pekoniniput
- alle 30 min
- 4
- Helppo
-
Pekonia, kananmunaa ja tomaattia – aamupalapelti
- alle 30 min
- 4
- Helppo
-
Parsa-kananmuna-pekonipelti
- alle 30 min
- 4
- Helppo
-
Pekoniin käärityt herkkusienet
- 30-60 min
- 4
- Helppo
Katso myös Kotiliesi.fi: Eggs Benedict – aamiaisruokien kuningas
Kommentit
Virkistä viikkoasi Annalla!
Katso tarjous